Pan Am -sarjan ennakkoesittelyssä nähtiin Finnairin flashmob-esitys

PanAm_1Pan Am -sarjauutuuden ennakkoesityksessä YLE:n Isossa Pajassa oli lennokas tunnelma. Pilottijakson näytökseen oli kutsuttu myös Pan Amilla työskennelleitä suomalaisia lentoemäntiä sekä kotimaisen Finnairin kabiinihenkilökuntaa.

YLE TV2 alkaa sunnuntaina 8. huhtikuuta 2012 esittää glamour-henkistä sarjauutuutta Pan Am. Se sijoittuu 1960-luvulle – aikaan, jolloin mannertenväliset lennot alkoivat yleistyä ja jokainen lento oli tapaus.

Pan Amin lentäjiä kohdeltiin kuin sankareita. Lentoemännän pesti oli monen nuoren naisen unelmien täyttymys.

PanAm_Flashmob_1Ennakkonäytöksen päätteeksi vieraat yllättivät isännät iloisella "Jos sun lysti on" -flashmobilla. Uudelleen sanoitetun laulun tahdissa Finnairin kabiinihenkilölunta esitti kaikille lentomatkustajille tuttuja eleitä mm. turvademosta sekä tarjoilun vaiheista.

PanAm_3Tilaisuuteen osallistuneet Pan Amin entiset lentoemännät Riitta Kiiveri ja Kaarina Kivilahti (kuvassa) kertoivat lyhyesti koulutuksesta ja työvuosistaan yhtiössä.

Virkapukumääräykset näyttävät olevan nykyisin yhtä tiukkoja kuin ennenkin jos yleisön reaktioihin vanhojen aikojen tiukkuudesta on uskominen.

Pan Am on amerikkalaisen ABC-televisioyhtiön suurella budjetilla tuotettu tv-sarja maineikkaan lentoyhtiön piloteista ja lentoemännistä. Luvassa on tyylikästä ajankuvaa, glamouria, suurta tunteiden pauhua ja jopa kansainvälistä vakoilua. Sarjaa on kuvattu yhden tuotantokauden eli 14 jakson verran.

Vauhdikas ja tapahtumarikas avausjakso sisältää henkilöesittelyjen lisäksi myös historiallisia tapahtumia sekä lentoemäntiä retrovirkapuvuissaan. Historian siiville pääsee myös upeiden vanhojen lentokoneiden ja lentoasemanäkymien myötä.

Pan American World Airways eli tutummin Pan Am perustettiin 1927. Se saavutti huippuaikoinaan merkittävän, jopa johtavan aseman Yhdysvaltain lentoliikenteessä. Yhtiön koneiden nimen alku oli Clipper.

PanAm_4Pan Am ajautui konkurssiin 1991. Sittemmin brändiä on yritetty elvyttää parikin kertaa, mutta huonolla menestyksellä. Silti monet Pan Amin oheistuotteet, kuten kuvissamme näkyvä logolaukku, ovat edelleen tuotannossa. Hohdokas menneisyys kiehtoo.

Yhtiön historiaan mahtuu myös synkkiä jaksoja. Pan Am oli mukana ilmailuhistorian pahimmassa lento-onnettomuudessa 1977 Teneriffalla, kun sumussa nousukiidon aloittanut KLM:n Boeing 747 -kone törmäsi rullaavaan Pan Amin 747 Clipper Victoriin. Turmassa sai surmansa yhteensä 583 ihmistä.

PanAm_2

Finnairin kabiinin flashmot Pan Am -televisiosarjan lanseeraustilaisuudessa..