Kaupunginvaltuuston päätös syntyi äänestyksen jälkeen tuloksella 60-5. Sen mukaan VisitPori Oy oikeutetaan tekemään Nextjet Sverige AB:n kanssa vähintään 5 vuoden määräaikaisen sopimuksen lentoliikenteen markkinoinnista ja muusta yhteistyöstä kaupunginhallituksen hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Yhteistyösopimus tuodaan ennen sen hyväksymistä vielä kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2017 talousarvioon 950 000 euron suuruisen lisämäärärahan VisitPori Oy:lle varatun määrärahan korottamiseksi. Lisämäärärahan kattamiseksi käytetään lisätuloa osakkeiden myynnistä.
Nextjet Sverige AB:n on määrä aloittaa liikennöinti Porista maanantaina 24. huhtikuuta 2017. Lennot on määrä operoida 33-paikkaisella Saab 340 -potkuriturbiinikoneella.
Arkipäivisin Helsinkiin lennetään kolme edestakaista vuoroa ja Tukholmaan kaksi edestakaista vuoroa. Lisäksi sunnuntaisin lennetään Porista molempiin kohteisiin yksi edestakainen vuoro.
Mikäli lentoliikenteen kysyntä kehittyy suotuisasti, voidaan koneen päiväohjelmaan lisätä vielä yksi edestakainen vuoro joko Helsinkiin tai Tukholmaan kysynnän mukaisesti.
Sopimus lentoliikenteen jatkamisesta on hyvä uutinen myös Suomen Ilmailuopistolle, joka kouluttaa ammattilentäjiä Porissa. Mikäli lentoliikenne ei olisi jatkunut oli olemassa vaara, että koko kentän ylläpitokustannukset olisivat kaatuneet ilmailuopiston niskaan. Lue myös:
|
|||