Suomen ilmavoimien 100-vuotisjuhlien kynnyksellä Saab kertoo tuovansa täysikokoisen Gripen E -hävittäjän FSR-mallin yleisön tutustuttavaksi Tikkakoskelle.
”Meille on ilo ja kunnia tuoda täysikokoinen Gripen E -hävittäjän malli yleisön eteen osana Suomen ilmavoimien 100-vuotisjuhlavuotta. Saabilla ja Suomen ilmavoimilla on pitkä ja osin yhteinen ilmailuhistoria. Tätä vankkaa sidettä haluamme vaalia myös jatkossa”, sanoo Saabin Suomen maajohtaja Anders Gardberg.
Ruotsalaisvalmistaja painottaa, että Gripenin suunnittelussa ja valmistuksessa on alusta pitäen otettu huomioon käyttö- ja päivityskustannukset sekä pohjolan vaativat olosuhteet. Saabin mukaan kesäkuussa 2017 käynnistynyt Gripen E -koneen koelento-ohjelma on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Koelennoilla siirryttiin ylisooniselle nopeusalueelle lokakuussa 2017.
Saab oli vahvasti mukana myös vuoden 2017 Suomi 100 -juhlavuoden lentonäytöksissä. Tuolloin kolme Gripen C -hävittäjää ja Draken esiintyivät Helsingin Kaivopuiston ilmailutapahtumassa, jonka jälkeen Gripen nähtiin ilmassa vielä Seinäjoen päälentonäytöksessä.
Lentonäytösohjelman kerrotaan etenevän kolmessa vaiheessa historiasta nykypäivään. Lento-ohjelman lisäksi tapahtumaan on luvassa laaja maanäyttely. Lentonäytös järjestetään yhteistyössä Keski-Suomen Ilmailijoiden kanssa. Järjestäjä on luvannut tarkempia ohjelmajulkistuksia kevään 2018 aikana. Tapahtuman verkkosivut avattiin tammikuun aikana. Ilmavoimat 100 vuotta -juhlalentonäytökseen odotetaan vahvaa näkyvyyttä kaikilta Ilmavoimien HX-hävittäjähankkeen osallistujatahoilta. Mukana hävittäjähankinnassa ovat Boeing F/A-18 Super Hornet, Lockheed Martin F-35 Lightning II, Dassault Rafale, Saab JAS 39E Gripen ja Eurofighter Typhoon. Lue myös:
|
|||