SAS ja BRA (Braathens Regional Airlines AB) ovat allekirjoittaneet sopimuksen uudenlaisesta strategisesta yhteistyöstä, joka vahvistaa kotimaan lentoyhteyksiä Ruotsissa. Osapuolten välinen seitsemänvuotinen wetlease-sopimus turvaa luotettavat lentoyhteydet SAS:n verkostossa Ruotsissa. Wetlease-yhteistyösopimuksen myötä BRA operoi useilla lentokoneilla ja omalla miehistöllään lentoja SAS:lle tarjoten kapasiteettia avainreiteillä Ruotsissa sekä syöttölennoilla Kööpenhaminaan, jota SAS kasvattaa entistä suuremmaksi lentoliikenteen solmukohdaksi Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan välille. Wetlease-sopimuksen myötä BRA siirtää kaikki lento-operaationsa Tukholman Brommasta Tukholman Arlandan lentokentälle 1. tammikuuta 2025 lähtien. BRA jatkaa operointia kaikilla reiteillään Bromman lentoasemalla 31. joulukuuta 2024 asti. SAS:n ja BRA:n välisen sopimuksen pituus on seitsemän vuotta ja arvoltaan noin 530 miljoonaa euroa. BRA:n osalta tie sopimukseen oli selvä, sillä kotimaan markkinat olivat merkittävästi pienemmät kuin ennen pandemiaa ja samanaikaisesti ns. ACMI-sopimuslentojen kysyntä on kasvanut. Viime vuosina sopimuslennot ovat muodostaneet jo yli puolet yhtiön liiketoiminnasta. Toiminnan sopeuttamisen välttämiseksi ja tulevaisuuden näkymien turvaamiseksi BRA lopettaa oman säännöllisen lentotoiminnan ja keskittyy jatkossa vain sopimuslentoihin. BRA:lla on voimassa oleva wetlease-sopimus myös Austrian Airlinesin kanssa kahdella ATR-koneella. SAS-yhteistyö mahdollistaa BRA:lle vastuunottoa Ruotsin ilmailun infrastruktuurista sekä työpaikkojen turvaamisen yrityksessä haastavista kotimaan ilmailumarkkinoista huolimatta. Sopimus tarkoittaa samalla kasvua ja uutta lentokalustoa sekä lentäjien ja matkustamohenkilöstön rekrytointeja. Samalla edessä on kuitenkin muutosneuvottelukutsu ainakin BRA:n hallintoon ja maapalveluihin. BRA (Braathens Regional Airlines) on ruotsalainen alueellinen lentoyhtiö ja tilauslento-operaattori. Sen historia yltää vuoteen 1946 saakka, jolloin Braathensin perhe perusti Norjaan Braathens S.A.F.E:n. BRA jatkaa siis edelleen matkustajalentoja, mutta ei enää vuodenvaihteen jälkeen myy itse lippuja lennoilleen. SAS:lle uusi yhteistyösopimus puolestaan mahdollistaa kyvyn vastata kotimaan kysyntään sekä operaatioiden optimoinnin. Näin SAS voi kehittää alueellisia lentoja ja varmistaa entistä enemmän ja paremmat lentoyhteydet matkustajilleen. Wetlease-yhteistyö on SAS:n mukaan tärkeä askel lentoyhteyksien tarjoamisessa Ruotsissa luotettavasti ja tehokkaasti. BRA operoi laivastollaan SAS:n lentoja ja mahdollistaa saumattoman integroinnin SAS:n nykyisiin operaatioihin. Toiminnan keskittäminen Arlandan lentokentälle vahvistaa samalla myös ruotsalaista infrastruktuuria yhdistäen alueet entistä paremmin maailmalle. BRA on aiemmin toiminut yhteistyössä Finnairin kanssa Malmö-Helsinki ja Uumaja-Helsinki -reiteillä sekä codeshare-yhteistyöllä BRA:n lennoilla Ruotsissa. MH
|
|||