SAS kertoi toukokuussa 2018 aloittavansa jälleen suorat edestakaiset reittilennot Oulusta Tukholmaan. Yhteys käynnistyy 5. marraskuuta ja lentoja kumpaankin Reitin laajennettu kesäaikataulu astuu voimaan 31. maaliskuuta 2019. Oulu–Tukholma-välin liikennöintiin SAS lentää reittiä 90-paikkaisilla Bombardier CRJ 900 -koneilla. Lentoja SAS:lle operoi Cityjet. Jo ennen avauslentoa SAS kertoo kasvattavansa reittitiheyttä Oulun ja Tukholman välillä, kun yhtiö kolminkertaistaa lennot jo kesäkaudella 2019 Edestakaisia lentoja Oulun ja Tukholman Arlandan välillä tuolloin jo kahdentoista viikkovuoron verran.
”Olemme tyytyväisiä voidessamme laajentaa toimintaamme Oulussa ja Suomessa, neljännellä pohjoismaisella kotimarkkina-alueellamme. On hienoa lentää taas Ouluun ja kehitämme tuotettamme alueen nousevan liike-elämän ja matkustajien lisääntyvän tarpeen mukaan", kertoo SAS:n Suomen ja Ruotsin myyntijohtaja Anders Wahlström. Siksi panostamme vahvasti Ouluun ja pitkät työpäivät mahdollistavaan lentoaikatauluun. Se tarjoaa yhteydet tärkeimpiin kohteisiin Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa ja helpottaa kaikkien asiakkaidemme elämää – niin työasioissa kuin ”On hienoa, että SAS kasvaa edelleen Suomessa ja lisää yhteyksiä jo ensi kesälle. Matkustajamäärät Oulun lentoasemalla ovat olleet kasvussa ja olemme investoineet viime vuosina yli 18 miljoonaa euroa Oulun lentoasemaan,” muistuttaa Finavian verkostoliiketoiminnan johtaja Jani Jolkkonen. Oulun lentoasema on Finavian lentoasemaverkoston toiseksi vilkkain lentoasema, joka on asiakastyytyväisyystutkimuksissa arvioitu Suomen parhaiden lentoasemien joukkoon erinomaisilla tuloksilla. Se oli vuoden lentoasema viimeksi vuonna 2016, jolloin matkustajamäärä ylitti toisen kerran miljoonan rajan. ”Oulun seudun vetovoima niin matkailijoiden kuin elinkeinoelämän parissa kasvaa, kun saavutettavuus paranee. Hyvä saavutettavuus on monelle yritykselle elinehto”, toteaa markkinointipäällikkö Pauliina Pikkujämsä BusinessOulusta. Oulun Matkailu Oy:ssä yhteyden merkitys näkyy jo konkreettisesti. Lue myös:
|
|||