Simlat toimittaa Puolustusvoimille Mini-UAS-simulaattorikeskuksen Orbiterien tueksi

orbiter_simulator_simlatIsraelilainen Simlat on valittu Puolustusvoimien uusien pienten miehittämättömien tiedusteluilma-alusten koulutuksessa käytettävien simulaatiojärjestelmien toimittajaksi. Sopimus käsittää UAS-koulutuskeskuksen (Unmanned Aerial System), jolla tuetaan aiemmin tilattujen Orbiter II Mini UAS -koneiden käyttöä.

Keskus mahdollistaa Suomelle oman koulutus- ja huoltokyvyn luomisen uudelle kalustolle. Samaten sen avulla voidaan kehittää operationaalista toimintaa. Simulaattorissa on korkeatasoinen maastomallinnus, jonka avulla Orbiter-koulutettavat voivat harjoitella tehtävien suorittamista.

Simlat Training and Simulation Center -toimituksen mukana Puolutusvoimat saa käyttöönsä pitkälle kehitettyjä simulaattoriasemia. Lisäksi yhtiö vastaa 3D-mallinnuksesta ja tehtävien määrittelyjärjestelmästä. Kokonaisuuden avulla pystytään tarjoamaan koulutusta niin aloitteleville kuin jo kokeneille UAS-operaattoreille ja kouluttajille.

orbiter_simlatAeronautics Defence Systems Ltd:n valmistama Orbiter Mini UAS on koostaan huolimatta alansa kärkeä. Siinä on kehittynyt elektro-optinen hyötykuorma, jonka kuva välitetään digitaalisella datalinkillä operattoreille.

Orbiter kykenee toimimaan vesi- ja lumisateessa. Se soveltuu myös merialueilla tapahtuvaan tiedusteluun.

Voimanlähteenä on harjaton sähkömoottori, joten lennokki on hiljainen ja vaikeasti havaittavissa. Orbiterin kärkiväli on noin kolme metriä ja se painaa 9,5 kiloa.

Lennokki kykenee pysymään ilmassa 3 - 4 tuntia riippuen nopeudesta, joka voi olla 30 - 70 solmua. Hyötykuormaa Orbiter kuljettaa 1,5 kiloa. Järjestelmäkokonaisuus on helposti kuljetettava ja nopeasti käyttökuntoon laitettava.

Orbiter_2_AeronauticsUAS lähetetään lennolle pienellä katapultilla, joka voidaan kuljettaa lennokkien tavoin kantamalla tai asentamalla se ajoneuvoon. Paikannusta varten ilma-aluksessa on GPS- ja inertiajärjestelmät. Lennon päätteeksi kone tulee maankamaralle laskuvarjon varassa.

Suomessa Orbiter on tarkoitettu lähitiedusteluun tukemaan maajoukkojemme uutta taistelutapaa. Järjestelmien koulutus alkaa vuoden 2014 aikana. Käyttö koulutetaan sekä varusmiehille että henkilökunnalle. Alkuvaiheessa toimitaan puolustusvoimien harjoitusalueilla.

 

Aeronauticsin Orbiter-sivu (video)

Simlatin kotisivu

Lue myös: