Solar Films tekee parhaillaan elokuvaa Kaappari Lamminparras -kirjasta

kaappari_WSOYSolar Films kuvaa parhaillaan elokuvaa Kaappari, joka pohjautuu vuonna 1978 tapahtuneeseen Finnairin koneen kaappaukseen. Tuolloin Aarno Lamminparras kaappasi lentokoneen Oulu-Helsinki -välillä ja otti koneen miehistön ja matkustajat panttivangeikseen. Elokuva perustuu Lauri Puintilan kirjaan Kaappari Lamminparras (WSOY 2010).

Kaappari-elokuvan on käsikirjoittanut Mika Karttunen ja ohjaajana toimii Aleksi Mäkelä. Kaappari Lamminparrasta elokuvassa esittää Kari Hietalahti. Myös suositun Putous-ohjelman sketsihahmokilpailun voittaneella Armi Toivasella on pieni rooli elokuvassa.

Kaapparin budjetti on 1 600 000 euroa ja se on saanut Suomen Elokuvasäätiön tuotantotukea 550 000 euroa. Ensi-ilta on tammikuussa 2013.

Kuvauksia tehdään Suomessa mm. Espoossa, Mikkelin lentokentällä ja Ruotsissa, jossa Finnairin väreihin on maalattu paikallisen Le Caravelle -klubin omistama Caravelle.

 

Kuva ruotsalaisesta Caravellesta nostalgisissa 70-luvun Finnairin väreissä.

Päivänvalokuva ruotsalaisesta Stuntti-Caravellesta.

Vuoden 1978 konekaappaus YLE:n Elävässä arkistossa.