Liikennelentokoneiden eli kaupallisessa lentoliikenteessä käytettävien lentokoneiden määrä kääntyi vuonna 2011 nousuun edellisvuoden laskun jälkeen. Niitä oli rekisterissä 101 eli kasvua oli 7,4 %. Muiden lentokoneiden määrä ilma-alusrekisterissä kasvoi kahdeksalla. Kaikkiaan niitä oli rekisterissä 581. Näiden muiden lentokoneiden määrä on kasvanut viimeisten kuuden vuoden aikana noin 11 %. Helikoptereita ja autogiroja oli 104, mikä oli 9,5 % enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Ultrakevyiden lentokoneiden määrän kasvu on hieman taittunut. Vuonna 2011 määrä kasvoi enää kolmella, kun edellisenä vuonna kasvua oli ollut 23. Lentokoneiden tavoin myös ultrakevyiden määrä on kasvanut jo kuutena peräkkäisenä vuonna – vuodesta 2006 lähtien ultrakevyiden määrä on kasvanut peräti 45 %. Purje- ja moottoripurjekoneiden määrä laski edelleen muutamalla tasan 400:aan. Enemmän laskua oli ilmaa kevyemmissä ilma-aluksissa, joiden määrä pieneni kuudella 58:aan. Ilmaa kevyempiä ilma-aluksia ovat mm. kuumailmapallot.
|
|||