Suomen liikennepolitiikan tulevaisuuden suuntaviivat määritelty

Liikenneratkaisuja kehitetään osana muuta yhteiskuntaa - meri- ja lentoliikenteelle on omat strategiat. Hallitus antoi liikennepoliittisen selonteon eduskunnalle 12. huhtikuuta. Siinä linjataan liikennepolitiikkaa vuosille 2012-2022. Selonteon valmistelua ohjasi hallituksen liikenne- ja viestintäpoliittinen ministerityöryhmä liikenneministeri Merja Kyllösen johdolla.

Liikennejärjestelmä koostuu liikenneinfrastruktuurista, liikennevälineistä, liikennepalveluista, liikenteessä olevista ihmisistä ja kuljetettavista tavaroista sekä näihin liittyvistä palveluista, tiedosta, säädöksistä ja organisaatioista. Liikennepolitiikalla tarkoitetaan kaikkia edellä mainittuihin liikennejärjestelmän osatekijöihin kohdistuvia toimia. Liikennepolitiikka ja liikennejärjestelmä kytkeytyvät tiiviisti yhteiskunnan muihin toimintoihin, erityisesti elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin, talouteen ja työllisyyteen sekä alueiden kehittämiseen.

Myös lentoliikenteelle laaditaan strategia. Siinä selvitetään lentoliikenteen tulevaisuuden näkymiä, arvioidaan Suomen lentoasemaverkoston tarkoituksenmukaisuutta sekä valtion asemaa lentoliikennepalvelujen järjestämisessä. Lisäksi sovitaan lentoliikenteen tavoitteista muuttuneessa toimintaympäristössä ottaen huomioon joukkoliikennepalveluiden ja liikennejärjestelmän kokonaisuus.

Selonteon mukaan tiheän lentoasemaverkoston säilymisessä on haasteita. Liikennevirrat ovat ohuita, monien reittien kannattavuus on huono ja suuri osa lentoasemista on itsenäisesti tarkasteltuna tappiollisia.

Kotimaan lentojen kysyntään heijastuvat suorat lennot ulkomaille sekä osittainen kotimaan lentomatkojen korvautuminen auto- ja junamatkoilla. Se, mitkä lentoasemat pääsevät osallisiksi kasvusta ja mitkä jäävät paitsi, riippuu kilpailutilanteesta ja suuresti myös eri toimijoiden aktiivisuudesta.

Ilmaliikenteen hallinta on mukana keskeisenä osana liikennepoliittista selontekoa ja NEFAB-hankkeen toiminta on tarkoitus käynnistää joulukuun 2012 alkuun mennessä. Toiminnallisen NEFAN-ilmatilalohkon perustamisen on tarkoitus näkyä muun muassa lentoliikenteen täsmällisyyden parantumisena sekä matka-aikojen lyhentymisenä.