TSA löysi viime vuonna turvatarkastuksissa 2212 asetta - määrä kasvussa

turva_5_TSAYhdysvaltojen lentokenttien turvallisuudesta vastaava Transport Security Administration (TSA) löysi vuonna 2014 lentokenttien turvatarkastuksissa huimat 2212 tuliasetta. Määrä on ollut jatkuvassa kasvussa. Edellisenä vuotena aseita löydettiin 1813. Kyseessä eivät olleet kaappausuhat vaan syynä saattoi olla pelkkä matkustajan unohdus siitä, että laukussa tai jopa vyöllä on käsiase. Useissa osavaltioissa asetta pidetään mukana rutiininomaisesti. Ei liene sattumaa, että eniten niitä löydettiin Dallasissa Teksasissa.

Aseita haivattiin käsimatkatavaroissa kaikkiaan 224 lentokentällä, mikä on 19 enemmän kuin vuonna 2013. Keskimäärin niitä löydettiin kuusi kappaletta päivittäisten yhteensä noin 1,8 miljoonan matkustajan tarkastuksissa. Osa löydetyistä aseista on alla olevassa kuvakoosteessa (klikkaa kuvat suuremmaksi).

turva_4_TSAEnnätyspäivä oli 4. kesäkuuta 2014, jolloin turvatarkastuksissa havaittiin 18 asetta. Vuoden aikana löytyneistä aseista 83 prosenttia oli ladattuja ja siten valmiita heti käytettäväksi.

Eniten tuliaseita matkustajilla havaittiin Dallasin Fort Worthin lentokentällä, kaikkiaan 120 kappaletta. Kolmen kärjessä ovat myös Atlanta ja Phoenix.

New Yorkin LaGuardian kentällä 94-vuotias matkustaja oli lähtemässä lennolle ladattu .38 kaliperin käsiase vyöllään. Mutta koneeseen ei yritetä tuoda pelkästään koteloon tai laukun pohjalle unohtuneita käsiaseita. TSA:n virkailijat löysivät käsimatkatavaroista myös erilaisia purettuja automaattiaseita.

turva_3_TSATurvatarkastuksissa löytyy myös räjähteitä. Los Angeles International Airportin turvatarkastuksessa paljastui Mk.2-käsikranaatti. Terminaali 1 jouduttiin sulkemaan kunnes räjähdeasiantuntijat kuljettivat sen pois. Alaskassa matkustajan mukana oli lumivyöryjen kontrolloituun aiheuttamiseen tarkoitettu panos.

Lentomatkustajat yrittivät vuonna 2014 viedä koneisiin myös erikoisjoukkojen käyttämiä lamauttamiseen tarkoitettuja Flash-Bang -kranaatteja, valopistoolin patruunoita ja savukranaatteja.

Oman ryhmänsä muodostavat turvatarkastajien koulutukseen käytettävät oikeilta näyttävät räjähdejäljitelmät. Ei pitäisi olla yllätys, että läpivalaisussa ne tosiaan näyttävät oikeilta. Tampassa löydettiin kuusi C-4-räjähdettä simuloivaa pakkausta ja Honolulussa pommivyötä esittävä kokonaisuus.

turva_6_TSALos Angeles Internationalilla havaittiin täysin aidolta vaikuttava sotilaskäyttöön tarkoitetun viuhkapanoksen replika. Vastaan tuli myös deaktivoituja tykistökranaatteja ja erilaisia harjoitusammuksia.

Kansas Cityn kentällä matkustajalla oli mukanaan ajastetulta pommilta näyttänyt kokonaisuus, joka itse asiassa oli hauskaksi vitsiksi tarkoitettu herätyskello (kuva vasemmalla).

Myös tahallisesti piilotettuja aseita löydettiin runsaasti. Philadephiassa havaittiin kynien sisälle asennettuja veitsenteriä. Sonoma County Airportilla löydettiin iso veitsi enchiladaan (maissitortilla) kätkettynä.

turva_2_TSAKävelykeppien sisältä löytyvät miekat ovat edelleen TSA:n havaitsemien kiellettyjen aseiden listoilla (kuva oikealla). Joskus sellaisen löytyminen on tullut omistajalle suurena yllätyksenä käytettynä ostetun tai perityn kepin sisältä.

Lisäksi tarkastajat löytävät jatkuvasti erilaisia heittoveitsiä, ninjatähtiä, nyrkkirautoja ja lähes kaikkia kuviteltavissa olevia mutta lentoliikenteessä ehdottomasti kiellettyjä väkivallan välineitä. +TT+

Lue ja katso lisää kuvia jutun lähteenä käytetystä TSA:n blogista

Lue myös: