Tuulitunnelilentämisen SM-kisat Pyhtäällä - lasten sarjan nuorimmat kuusivuotiaita (video)

Tuulitunneli_2Pyhtään Sirius Sport Resortissa järjestettiin maaliskuun viimeisenä viikonlopuna ensimmäiset tuulitunnelilentämisen SM-kisat. Mukana oli kaikkiaan 18 joukkuetta eli yhteensä noin 70 kilpailijaa. Erikoisuutena oli leikkimielinen lasten sarja, jossa nuorimmat osanottajat olivat vain kuusivuotiaita.

Utissa toimiva Skydive Finland Ry (SdF) järjesti kilpailut yhteistyössä Sirius Sportin kanssa. Tapahtumalla oli Suomen Ilmailuliiton myöntämä SM-arvo.

Tuulitunneli_3Avajaisia viettettiin perjantaina ja varsinaiset kilpailukierrokset lennettiin lauantaina 28. maaliskuuta. SM-kisassa Suomen parhaat tuulitunnelilentäjät ottivat toisistaan mittaa kolmessa eri vapaapudotuslajissa ja niissä yhteensä kuudessa sarjassa.

Pyhtäällä nähtiin niin nopeutta vaativia kuin taiteellisempia lajeja (lue tarkemmat kuvaukset jutun lopusta). Tuomarit arvioivat suoritukset videoilta ja antoivat sitten pisteet onnistumisten mukaan.

Samoin toimitaan myös lentokoneesta hypättävissä vapaapudotuslajeissa, mutta silloin joukkueeseen kuuluu suorituksen videolle taltioiva kuvaaja. Nyt käytettiin tunnelin kiinteitä kameroita.

Kilpailijoita Pyhtäälle tuli eri puolilta Suomea. Koska kyseessä olivat Open-kisat, mukana oli myös ulkomaalaisia osanottajia ainakin Englannista, Venäjältä ja Puolasta.

Erikoisuutena SM-tapahtumassa oli mukana lasten oma leikkimielinen "kilpailu". Siihen osallistui kuusi tuulitunnelilentämisestä innostunutta lasta, joista nuorimmat olivat kuusivuotiaita.

Tuulitunneli_1Kaikki lapset lensivät tuulitunnelissa erinomaisen taidokkaasti ja hymy huulillaan. Silti osanottajien turvana oli tunnelin verkkolattialla seisovia aikuisia sekä heidän omia lajia harrastavia vanhempiaan (vasemmalla, klikkaa kuvat suuremmaksi).

Lasten kisa keräsi lauantain ehdottomasti suurimman yleisön ja sai raikuvimmat aplodit. SM-kisassa oli mukana myös perhe, jonka molemmat vanhemmat sekä kolme 6-8-vuotiasta tytärtä kaikki lensivät lauantain aikana tunnelissa (kuvia lasten kisasta Siriuksen Facebook-sivulla).

SM-kisojen yhteydessä järjestettiin myös viihteellinen Parasale Freestyle Battle -kilpailu, jossa jokaisella kilpailijalla oli vain yksi kierros aikaa näyttää yleisölle parhaat taitonsa. Yleisö sai vailita parhaat lentäjät.

Kilpailutapahtumaan oli vapaa pääsy ja se keräsikin mukavasti katsojia Kymenlaaksosta ja kauempaakin. Juontaja haastatteli osanottajia sekä kertoi kilpailulajeista ja niiden säännöistä. Siten lajeja ennestään tuntemattomatkin pystyivät hyvin seuraamaan tapahtumia.

Tuulitunneli_halliTuulitunnelilentäminen on Siriuksen aloitettua toimintansa saanut Suomessakin suuren suosion laskuvarjourheilijoiden keskuudessa. Se mahdollistaa tehokkaan vapaapudotusharjoittelun ilman varjon pakkaamista tai säähän liittyviä viiveitä.

SM-kisoissa oli mukana myös osallistujia, jotka eivät ole koskaan hypänneet lentokoneesta. Tunnelilentämisestä onkin muodostunut oma lajinsa.

Toisaalta Sirius on samalla houkutellut jo lopettaneita entisiä laskuvarjoharrastajia uudelleen lajin pariin. Tunnelilentäminen tarjoaa nopean ja helpon mahdollisuuden päästä vapaapudotukseen.

Viikonlopun SM-tapahtumassa olikin mukana useita kilpailijoita, jotka eivät koko 2000-luvulla ole enää hypänneet lentokoneista, mutta joilla kuitenkin on vahva aiempi laskuvarjourheilutausta. +TT+

Tuulitunnelilentämisen ensimmäisten SM-kisojen tulokset ja osallistujat: Skydive Finland

Sirius Sport Resort

siriussportSirius Sport Resort Oy on vuonna 2008 perustettu yritys. Toukokuussa 2011 se osti kolmen hehtaarin tontin Pyhtäältä ja rakennustyöt käynnistyivät kesäkuussa 2012. Keskus avattiin 1.7.2013.

Sirius työllistää yli 30 henkeä kuudesta maailman eri maasta. Yhtiön sisäinen kieli on englanti. Tuulitunnelilentämisen ohella Siriuksessa voi harrastaa sisäsurffausta.

Siriuksen 4,3 metriä halkaisijaltaan olevan tuulitunnelin on toimittanut latvialais-kanadalainen Aerodium Technologies. Laitteen  puhaltimien teho on 430 kW.

Tuulitunneli on koko Sirius Sportin rakennuksen päädyn kokoinen (kuvassa vasemmalla vielä rakenteilla ), Suuret ilmanpaluukanavat on piilotettu tunnelihallin seiniin sekä lattian alle ja katon yläpuolelle.

Suljetun kierron tunnelissa tyypillinen virtausnopeus on noin 180 km/h. Nopeutta voi säätää lajin sekä hyppääjän painon ja vaatetuksen mukaan sopivaksi.

Tuulitunnelilentämisen SM-kisat

  • Ensimmäiset viralliset tuulitunnelilentämisen kansalliset mestaruuskisat Suomessa
  • Open-kisat, osallistua voivat kaikki halukkaat, virallisen Ilmailuliiton Suomen Mestaruuden eli mitalin voi voittaa vain täyttämällä tietyt ehdot kuten vaatimuksen kansainvälisen ilmailuliitto FAI:n kilpailulisenssistä
  • Kilpailijoita on yli 70, joukkueita 18
  • Tuulitunneli_4 Formation Skydiving (FS): perinteinen neljän hengen joukkueella vatsa alaspäin lentäminen, jossa pisteitä saa tekemällä arvottuja kuvioita 35 sekunnin aikana (käytetyt kuviot kuvassa oikealla), max 10 kierrosta, kolme sarjaa
  • Vertical Formation Skydiving (VFS): otteita otetaan pystyasennossa lentäen (pää ylös- tai alaspäin, istuen), 35 sekuntia, max kahdeksan kierrosta
  • Freestyle: nimensä mukaisesti lentämistä kaikin mahdollisin tavoin, pakolliset ja vapaakierrokset, 45 sekuntia, max seitsemän kierrosta, kaksi sarjaa

Sirius Sport Resortin koostevideo lauantain aamupäivältä: YouTube

Lue aiempia Lentoposti.fi -juttuja laskuvarjourheilusta: