Historiallisen Malmin lentokentän maamerkiksi valmistui 1938 Martti Välikankaan, Dag Englundin, Vera Rosendahlin ja Onni Ermalan suunnittelema terminaali. Pyöreän rakennuksen toteutusta kuvaillaan edistykselliseksi muunneltavuuden osalta, sillä siinä ei ollut kantavia väliseiniä. Kaksi siipiosaa on toteutettu siten, että niitä olisi voinut korottaa yhdellä kerroksella.
Tuolloin purettiin myös lentokentän alkuperäinen lähilennonjohtotorni ja tilalle rakennettiin aiempaa korkeampi. 1980-luvulla terminaalirakennuksen ylempien kerrosten betonikaiteita korotettiin putkikaiteilla.
Peruskorjauksen kohteena ovat erityisesti talon vesi- ja viemäriputkistot, mutta samalla kunnostetaan myös ilmanvaihtojärjestelmää ja sähköteknisiä järjestelmiä. Lisäksi korjataan myös osa julkisivusta sekä vanhat ikkunat ja ovet. Rakennukseen jää suunniteltujen korjaustoimien jälkeen edelleen kunnostettavaa. Esimerkiksi pihan suihkukaivon kunnostus ei sisälly nyt toteutettavaksi suunniteltuun hankkeeseen. Laaja perusparannushanke jääkin tehtäväksi myöhempänä ajankohtana.
Nykyisen lennonjohtotornin, sääaseman ja lennonvalmisteluhuoneen tilat tulee remonteissa säilyttää nykyisessä asussaan. Ne toimivat aikanaan nähtävyyskäytössä. Nykyisin terminaalirakennuksessa toimiva Kahvila & Ravintola Check-In ja 15 muuta vuokralaista joutuvat jättämään tilansa, sillä rakennus tyhjennetään kokonaan korjaustöiden ajaksi. Vuokrasopimukset irtisanotaan toteutusaikataulun ja -järjestyksen tarkentuessa.
Tilat tulevat uudelleen vuokrattaviksi remontin valmistuttua. Helsingin tavoitteena on, että rakennus tarjoaisi palveluita alueen asukkaille ja käyttäjille. Kaupungin mukaan toiminnan tulee tukea lentokentän kehittämistä ja väliaikaiskäyttöä. MH Lue myös:
|
|||