RIAT:n maanäyttelyssä oli esillä RAF Fairfordiin tukeutuvan USAF:n 99th Expeditionary Reconnaissance Squadronin U-2S Dragon Lady (80-1096).
U-2:n valtava 32-metrinen siipien kärkiväli antaa niin paljon nostovoimaa, että lentäjä joutuu käytännössä sakkaamaan koneen hieman ennen kiitotien pintaa. U-2 näyttää laskeutuessaan siis lähes jäävän taivaalle normaalin laskeutumisen sijaan. Lentäjien näkösektori ohjaamosta on lisäksi rajallinen avaruuskypärien ja mahdollisen kosteuden myötä.
Lockheed U-2 Dragon Lady -valvontalentokone teki ensilentonsa jo 1955 ja niitä käytetään edelleen. Koneita on vuosien varrella modernisoitu useaan otteeseen ja edelleen käytössä olevat U-2S Block 10 -koneet on rakennettu 1980-luvulla. U-2 kykenee mm. signaali- ja valokuvatiedusteluun (MASINT, measurement and signature intelligence).
Yhdysvaltain ilmavoimien lisäksi U-2 -koneilla operoi myös Nasa, jonka käytössä on kaksi valkoista tyyppimerkinnällä Lockheed ER-2 toimivaa U-2 -konetta. Tammikuussa 2024 tällainen USAF:n U-2 Dragon Lady suoritti tiedustelulentoa Suomen yllä (Lue uutisemme aiheesta: U-2 Dragon Lady -valvontakone valokuvattiin korkealla Savonlinnan yllä 3. tammikuuta 2024). RIAT 2024 -sotilaslentonäytös järjestettiin 19.-21. heinäkuuta 2024 Ison-Britannian kuninkaallisten Ilmavoimien RAF:n Fairfordin lentotukikohdassa Gloucestershiressä. Kaikki kolme lentonäytöspäivää olivat loppuunmyytyjä ja näytösvieraita oli noin 200 000. RIAT:ssa oli maanäyttelyssä sekä lentonäytöslinjalla nähtävissä noin 250 ilma-alusta. HK, MH
|
|||