Uusi lentoliikennesopimus tasoittaa Lähi-idän operaattoreiden matkaa Suomeen

Etihad_tail_1Valtioneuvosto on antanut marraskuussa eduskunnalle hallituksen esityksen uudesta lentoliikennesopimuksesta Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kanssa. Sopimuksen mukaisesti lentoliikenne Suomen ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien välillä olisi täysin vapaata eli määrällisiä tai reittirajoituksia ei olisi kummankaan maan lentoliikenteen harjoittajille. Emirates ja Etihad ovat kovassa kasvuvauhdissa ja toiminta laajenee jatkuvasti myös Euroopassa.

Suomen hallitus ehdotti 13. marraskuuta, että eduskunta hyväksyisi Suomen ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien hallituksen välillä lentoliikenteestä tehdyn sopimuksen (HE 189/2013 vp)  sekä lain sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta.

Sopimus on luonteeltaan kahdenvälinen lentoliikennesopimus, jossa sovitaan muun muassa siitä, miten ja millä edellytyksillä sopimusosapuolet voivat nimetä lentoliikenteenharjoittajia käyttämään sopimuksella myönnettyjä liikenneoikeuksia. Lentoliikennesopimusneuvotteluita osapuolten lentoliikenneviranomaisten välillä on käyty vuodesta 2004 lähtien. Sopimukseen päästiin allekirjoituksilla Dubaissa 22. heinäkuuta 2013. Lentoposti.fi uutisoi sopimuksesta tuoreeltaan jo tuolloin.

Hallituksen mukaan maiden välinen lentoliikennesopimus on elinkeinoelämän edun mukainen, koska säännölliset lentoyhteydet mahdollistavat viennin kasvun ja tukevat suomalaisten yritysten kilpailukykyä. Lentoliikenteen Suomen ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien välillä odotetaan jatkuvan vähäisenä eikä sopimuksella siten ole merkittäviä lyhyen aikavälin yritysvaikutuksia.

Suomen ja Arabiemiraattien liiton välillä ei tällä hetkellä ole säännöllistä lentoliikennettä. Arabiemiraattien liiton puolelta sopimus sisältää Etihad Airwaysin, Emirates Airlinesin, Air Arabian, RAK Airwaysin ja halpalentoyhtiö FlyDubain.

Nykyisellään Yhdistyneiden arabiemiirikuntien Dubaissa sijaitsevan suurimman lentoaseman kautta kulkee vuosittain lähes 40 miljoonaa matkustajaa. Dubain lentokentän matkustajamäärän uskotaan nousevan 90 miljoonaan vuoteen 2016 mennessä eli noin neljä vuotta nopeammin kuin on alunperin uskottu. Toiseksi suurin on Abu Dhabin lentoasema vajaalla 10 miljoonalla vuotuisella matkustajalla. Kaikkiaan maassa on 41 lentoasemaa.

Yhdistyneiden arabiemiirikuntien suurin lentoyhtiö on Emirates, joka on tällä hetkellä maailman toiseksi suurin lentoyhtiö ja kasvattaa jatkuvasti matkustajamääriään tavoitteena nousta maailman suurimmaksi lentoyhtiöksi lähivuosina. Toinen suurpeluri on Etihad Airways, joka on ostellut osuuksia useista eurooppalaisyhtiöistä. Emirates ja Etihad tekivät myös suuret lentokonetilaukset juuri päättyneessä Dubain ilmailunäyttelyssä.

Dubai on Lähi-itään sekä Aasiasta ja Australiasta Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan ja Afrikkaan matkustaville tärkeä välilaskupaikka.

Hallituksen esitys HE 189/2013 (PDF-tiedosto)

Lue myös: