Air Berlinin joululentokone saapui itsenäisyyspäivänä Helsinki-Vantaalle

AirBerlin_DABMS_1(päivittynyt 6.12 13.20) "Flying home for Christmas" -teeman mukaisesti Air Berlinillä on käytössään myös tänä vuonna jouluaiheinen lentokone. Boeing 737-800 lentää lentoyhtiön Euroopan reittiverkostossa tammikuun puolelle asti. Erikoiskone vierailee itsenäisyyspäivänä Helsinki-Vantaalla

Air Berlinin erikoismaalattu Boeing 737-800 (D-ABMS)  laskeutuu Helsinki-Vantaan lentoasemalle ensimmäistä kertaa tänä vuonna 6. joulukuuta klo 12.30 (Finavian arvio). Kone lähtee Helsinki-Vantaalta klo 15.20 ja suuntaa Berliiniin.

"Lentokoneen ikkunat esittävät kynttilän liekkejä. Meillä on ensimmäistä kertaa joulumainos, joka näyttää erilaiselta yöllä kuin päivällä. Näin lentokoneessamme vallitsee illan tunteina erityinen ilmapiiri", sanoo André Rahn, markkinointiosaston Senior Vice President

AirBerlin_DABMS_2Tänä vuonna joulukoneen kyljessä loistaa valoketju. Siinä on yhtä monta kynttilää kuin adventin aikana on päiviä. Myös matkustamossa vallitsee jouluinen tunnelma, sillä niskatuissa on jouluaiheiset päällysteet.

"Hienoa saada joululentokone lentoasemallemme Suomen itsenäisyyspäivänä, juuri kun perinteinen jouluohjelmammekin on käynnistynyt matkustajien iloksi", toivottaa Helsinki-Vantaan lentoaseman johtaja Ville Haapasaari Air Berliinin lennolle.

Rekisteritunnuksella D-ABMS varustettu Boeing, jota henkilökunta kutsuu myös "Merry Santa" -nimellä, saapui jo 13. marraskuuta Düsseldorfin lentokentälle lentokonehalli 7:ään. Siellä se puhdistettiin ensin perusteellisesti.

14. marraskuuta airberlin technikin seitsenpäinen tiimi aloitti ulkoasun valmistelut. Lentokoneen pinta käsiteltiin uudelleen erityisellä puhdistusaineella. Sen jälkeen koneen kylkeen kiinnitettiin ilmailukäyttöön sertifioitu UV-säteilyn kestävä kalvo. Lopuksi koneen etureunaan levitettiin erityinen reunalakka, joka estää kalvon irtoamisen ja takaa optimaalisen ilmavirtauksen.

AirBerlin_joulukone_2013Valoketjulla koristellun kalvon paksuus on vain 80 mikrometriä. Se on 15,32 m pitkä ja 1,87 m korkea. airberlinin joululentokoneen ensimmäinen lento lennettiin Düsseldorfista Kööpenhaminaan 18. marraskuuta 2013.

Lue myös: