Kansainvälinen ilmailualan arviointiorganisaatio Skytrax on julistanut Qatar Airwaysin maailman parhaaksi lentoyhtiöksi vuonna 2021. Kyseessä on jo kuudes kerta, kun qatarilaisyhtiö vie ilmailualan Oscarinakin pidetyn palkinnon. Toiseksi parhaana palkittiin Singapore Airlines ja kolmanneksi ylsi All Nippon Airways. Finnair oli jo totuttuun tapaan Pohjois-Euroopan paras ja kokonaistuloksissa maailman parhaiden listalla sijalla 31. Lue lisää » |
|||
Air France on vastaanottanut ensimmäisen kaikkiaan 60 tilaamastaan Airbus A220-300 -koneesta. Montrealista Pariisiin suoralla lennolla saapunut uuden aikakauden aloittava koneyksilö esiteltiin Pariisissa 29. syyskuuta 2020. Kaupalliset lennot alkavat 31. lokakuuta 2021. Lue lisää » |
|||
Rajavartiolaitos on suorittanut syyskuun aikana vartiolaiva Turvalta käsin koelentoja ruotsalaisen Saabin ja sveitsiläisen UMS Aero Group AG:n miehittämättömällä UMS Skeldar V-200 ilma-aluksella. Kyseessä on osa Valvonta 2 -hankkeen koelentoja, jossa selvitetään erilaisten miehittämättömien ilma-alusten toimivuutta sensorialustoina viranomaiskäytössä pohjoisella Itämerellä. Jo aiemmin hankkeen koelentoja on suoritettu ainakin kahdella muulla UAS-järjestelmällä.
Lue lisää » |
|||
Ilmavoimien taitolento-osasto Midnight Hawks tuo lisävauhtia Jyväskylän MM-rallin aloitukseen 1. lokakuuta. Sään salliessa Midnight Hawks nähdään Harjun yllä ennen erikoiskokeen alkua noin kello 13.25. Lue lisää » |
|||
Raytheon ja Northrop Grumman ovat suorittaneet onnistuneen koelaukaisun hypersooniseen nopeuteen yltävällä ns. scramjet eli yliäänipatoputkimoottorilla varustetulla ohjuksella, joka lentää yli viiden Machin nopeudella. Lue lisää » |
|||
Finnair jatkaa koronakriisistä selviytymisen varmistamiseksi laaditun rahoitussuunnitelmansa toimeenpanoa ja on solminut myynti- ja takaisinvuokraussopimuksen neljästä Airbus A350 XWB -laajarunkokoneesta GECASin ja PIMCOn kanssa. Lue lisää » |
|||
Finnair täydentää koronatestauspalveluaan ja tarjoaa jatkossa myös PCR-testausta kohtuulliseen 99 euron hintaan. Finnair haastoi muut toimijat hintakisaan 65 euron pikatestillään, jota yhtiö on tarjonnut elokuun alusta lähtien. Negatiivinen koronatestitodistus on maahantulon edellytyksenä useissa maissa, erityisesti jos matkustaja ei ole täysin rokotettu. Lue lisää » |
|||
Boeing kertoi 27. syyskuuta toimittaneensa ensimmäisen F/A-18 Super Hornet -hävittäjän Block III -version US Navylle. Boeing valmistaa US Navylle kaikkiaan 78 uutta Super Hornetia, joiden lisäksi se suorittaa SLM-ohjelman (Service Life Modification) modifikaatioita vanhempiin Super Horneteihin sekä Growlereihin. Nyt toimitettu hävittäjä suorittaa vielä US Navyn koelentoja ennen sen luovuttamista laivueen käyttöön. Lue lisää » |
|||
(Päivittynyt klo 17.53) Kaksipaikkainen Van's RV-8 (OH-XRV) -experimental syöksyi maahan Hyvinkään lentopaikalla 27. syyskuuta. Turmakoneessa oli kaksi henkilöä, joista toinen kuljetettiin sairaalahoitoon. Onnettomuustutkintakeskus vahvistaa toisen koneessa olleen menehtyneen. Onnettomuus tapahtui kertauskoululennolla tehdyn maaliinlaskun yhteydessä. Lue lisää » |
|||
Puolustusbudjetista yli puolet varataan hankintoihin. Hallituksen talousarvioesityksessä ensi vuodelle esitetään puolustushallinnon määrärahoiksi 5,1 miljardia euroa. Tämä on 223 miljoonaa euroa eli viisi prosenttia kuluvan vuoden talousarviota enemmän. Pääosin lisäys aiheutuu monitoimihävittäjähankinnan arvonlisäveromenoista. Lue lisää » |
|||
LAK Real Estate ja Skanska ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen vuonna 2024 Helsinki-Vantaan lentoasemalle avautuvan Suomen suurimman hotellin rakentamisesta. Hotelli tulee Terminaali 2:n yhteyteen ja rakennustyöt käynnistyvät lokakuussa 2021. Koronaepidemia viivästytti aloitusta. Hotellin kattokerrokseen tulee kaikille vierailijoille avoin Sky Bar (kuvassa). Lue lisää » |
|||
Helsinki-Vantaan lentoasema varautuu kasvaviin matkustajamääriin ja maahantulon terveystarkastuksia sujuvoitetaan uusin toimin. Täyden rokotesarjan saaneille matkustajille on luotu vihreä linja, jossa rokotetodistuksia tarkastetaan jatkossa pistokokein. Toimilla vältetään jonojen muodostumista.
Lue lisää » |
|||
Yhdysvaltain ilmavoimat ja Rolls-Royce ovat solmineet 2,6 miljardin Yhdysvaltain dollarin arvoisen sopimuksen kahdekanmoottoristen strategisten B-52H Strafortress -pommikoneiden uudelleenmoottoroinneista. Sopimus käsittää 608 moottoria sekä varamoottoreita ja tukitoimia B-52H -pommikonelaivastoon. Lue lisää » |
|||
Lentoyhtiöt Volotea ja Air Nostrum sekä Dante Aeronautical julkistivat 22. syyskuuta suunnitelmansa sähkölentokoneen kehittämishankkeesta. Kyseessä on jälleen yksi osoitus ilmailualan toimista päästöjen vähentämiseksi. Toimijat arvioivat ensimmäisen sähkölentokoneen saavan tyyppihyväksynnän jo vuonna 2024. Lue lisää » |
|||
Kanariansaarten La Palmalla purkautuvan Cumbre Vieja ilmaan syöksemä tuhkapilvi on levinnyt ympäri tulivuorta kääntyen kohti itää. Nyt tuhkapilvi alkaa vaikuttaa myös lentoliikenteeseen. Vielä torstaina 23. syyskuuta Kanariansaarille operoitiin 730 lentoa. Nyt lentoyhtiöt ovat ilmoittaneet peruutuksista kohteisiin Kanariansaarten alueella. Lue lisää » |
|||
Konetekniikan diplomi-insinööri ja Finnairin entinen lentokapteeni Pekka Koivisto nosti esiin uusia näkökulmia lentokoneen jäänpoisto- ja jäänestoaineiden aerodynamiikasta ja väitteli tohtoriksi Aalto-yliopistolta 19. elokuuta 2021. Suomalaiset tutkimustulokset saattavat tuoda muutoksia lentoyhtiöiden talvioperointiin. Lue lisää » |
|||
Yhdysvaltain ilmavoimat julkisti kesäkuussa 2021 uuden KC-Y -ilmatankkeriohjelman, joka seuraa nykyistä KC-X -ohjelmaa eli Boeingin valmistamaa KC-46A Pegasus -ilmatankkauskonetta. Uudesta hankinnasta odotetaan jälleen Boeingin ja Airbusin välistä kisaa. Tällä hetkellä Euroopassa valmistettavaa A330 MRTT -konetta (Multi Role Transport Tanker) edustaa uudessa hankkeessa Lockheed Martin. Lue lisää » |
|||
Northrop Grummanin Yhdysvaltain ilmavoimille kehittämä uusi B-21 Raider häivepommittaja nousi päärooliin AFA:n Air, Space and Cyber -konferenssissa (Air Force Association) 20. syyskuuta 2021, kun Yhdysvaltain tuore ilmavoimaministeri Frank Kendall avasi hankkeen tilannetta. Tällä hetkellä Northrop Grummanin tuotantolinjalla Kalifornian Palmdalessa on eri vaiheissa jo viisi B-21 Raideria. Lue lisää » |
|||
Aamulehden mukaan Finnair suunnittelee korvaavansa Helsinki-Vantaan ja Tampere-Pirkkalan sekä Turun väliset lennot linja-autoyhteyksillä. Finnair kommentoi Aamulehdelle asian olevan vielä suunnittelupöydällä. Lue lisää » |
|||
Finnair ja Turkish Airlines aloittavat lennoillaan codeshare-yhteistyön, joka tarjoaa asiakkaille lisää valinnanvaraa. Turkish Airlinesin lento Helsinki-Vantaalta Istanbuliin yhdistää matkustajat turkkilaisyhtiön reittiverkostoon, jossa on enemmän kohdetarjontaa kuin muiden yksittäisten lentoyhtiöiden verkostoissa. Lue lisää » |
|||
Liikenne- ja viestintäministeriön ohjaama selvitys matalalentoverkoston toteuttamisvaihtoehdoista suosittaa Suomeen perustettavaksi ensivaiheessa viranomaiskäyttöistä, asteittain laajenevaa matalalentoverkostoa. Lue lisää » |
|||
Korkean tason kahdenvälinen USA-Venäjä tapaaminen toi 22. syyskuuta Suomeen ja molempien maiden asevoimien komentajien lisäksi Helsinki-Vantaalla harvinaiseksi käyneen Tupolev Tu-154 -koneen. Lue lisää » |
|||
Helsinki, Vantaa, Espoo, HUS, Finavia, Finnair ja Helsingin Satama julkistivat eriävän mielipiteensä hallituksen 21. syyskuuta julkistamiin suunnitelmiin maahantulon rajoittamisesta Suomeen aina vuoden 2021 loppuun saakka. Toimijat huomauttavat, että yhteiskunnan avaamisen pitää ulottua myös Suomeen maahantulon helpottamiseen rokotuskattavuuden nousun myötä. Helsinki, Vantaa ja HUS kehittävät terveystarkastuksiin uutta pistokoemallia nykylainsäädännön puitteissa. Lue lisää » |
|||
Suomen ilmailuliitto järjestää vuoden 2022 päälentonäytöksen Porissa. Kesäkuussa 2022 järjestettävä päälentonäytös on ensimmäinen ilmailuliiton lentonäytös kaupungissa sitten vuoden 1979. Pienimuotoisempia ilmailupäiviä on tosin järjestetty. Lue lisää » |
|||
Lentokonevalmistaja ATR, suomalainen uusiutuvan lentopolttoaineen valmistaja Neste sekä alueellinen lentoyhtiö Braathens Regional Airlines (BRA) käynnistivät yhteisen päästövähennyshankkeen. Tavoitteena on kiihdyttää uusiutuvien lentopolttoaineiden (SAF) käyttöönottoa ja luvassa on ATR-potkuriturbiinikoneen koelento suomalaisvalmistajan 100-prosenttisella uusiutuvalla polttoaineella vuoden 2022 aikana. Lue lisää » |
|||
Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan syksyn 2021 pimeälentoharjoitukset alkavat maanantaina 20. syyskuuta. Viikoille 38, 39, 49 ja 50 ajoittuvat NH90- ja MD500-helikopterimiehistöjen koulutuslennot keskittyvät pääosin Kymenlaaksoon. Lue lisää » |
|||
Ruotsalainen Everdrone Ab esitteli yhdessä Forum Virium Helsingin kanssa ensihoidon tarpeisiin suunniteltua drone-ratkaisua Helsingissä Malmin lentopaikalla 21. syyskuuta 2021. Autonomisesti lentävä drone kykenee kuljettamaan automaattisen sydäniskurin erittäin nopeasti paikalle mahdollistaen sydänpysähdyspotilaan hengen pelastamisen. Everdronen drone-järjestelmä on integroitu Ruotsissa ensihoidon käyttöön kolmessa kaupungissa yhdessä SOS Alarm -hätäkeskuksen kanssa. Lue lisää » |
|||
Ilmavoimien vuoden 2021 pääsotaharjoitus Ruska 21 järjestetään viisipäiväisenä 4. lokakuuta lähtien. Ilmaoperaatioharjoitukseen osallistuu 50 lentokonetta ja noin 3 300 henkilöä eri puolilla Suomea. Harjoituksessa on mukana myös Ruotsin ilmavoimien hävittäjiä sekä tutkavalvontakone. Lentotoimintaa on luvassa kaikkina vuorokaudenaikoina ja ilmaoperaatioita toteutetaan suuressa osassa maata. Lue lisää » |
|||
Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaalin T2 non-schengen -alueen terminaalilaajennukset ovat valmistuneet. Viimeisimpänä avattiin kokonaisuudessaan ns. Pohjoinen-laajennus, jonka joustava tilankäyttö venyy tarvittaessa non-schengen tai schengen-alueen lentojen tarpeisiin. Suuri ulospäin näkymätön prosessimuutos tapahtui terminaalin uumenissa jo aiemmin, kun matkustajien kulku muuttui omiin kerroksiinsa. Entiset kapeat yhdyskäytävät portaikkoineen vaihtuivat moderneiksi ja valoisiksi sekä tilaviksi kulkuväyliksi. Lue lisää » |
|||
Yleisen maahantulokiellon useista maista Suomi mukaanlukien asettanut Yhdysvalla lupaa avata rajojaan puolentoista vuoden jälkeen. Marraskuusta 2021 lähtien Yhdysvallat sallii täyden koronarokotesarjan ottaneille ulkomaalaisille matkustajille maahan saapumisen. Kyseessä on merkittävä uutinen lentoyhtiöille, jotka tulevat pian saamaan merkittävästi lisämatkustajia transatlantisille lennoilleen. Lue lisää » |
|||
Tulli on päättänyt koronakoirahankkeensa, jossa se oli kouluttanut kahta uutta koiraa tunnistamaan covid-19 -infektoituneita matkustajia. Toiminta ajettiin alas, sillä lakiin ei saatu tarvittavia kirjauksia, joka olisi mahdollistanut koronakoirien työskentelyn matkustajavirrassa sekä niiden virallisen aseman. Lue lisää » |
|||
Ilmavoimat on 21.‒23. syyskuuta 2021 mukana vuoden 2021 kolmannessa Ramstein Alloy -harjoituksessakahdella F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjällä. Harjoituksissa NATO:n jäsen- ja kumppanimaiden ilmavoimat harjoittelevat yhteistoimintaa Itämeren alueella. Suomen ilmavoimat osallistuu harjoitteluun kumppanimaan roolissa. Lue lisää » |
|||
Kaksi ensimmäisen sukupolven häivehävittäjää eli Lockheed F-117 Nighthawkia laskeutui Kalifornian Fresnoon ilmakansalliskaartin tukikohtaan 13. syyskuuta 2021. Mediahuomio oli taattua, kun Skunk Worksin 1970-luvulla Have Blue -hankkeessa kehittämät häivehävittäjät esiteltiin päivänvalossa. Yhdysvaltain ilmavoimat nimittäin siirsi konetyypin eläkkeelle jo vuonna 2008. Nighthawkeista oli kuitenkin tehty varmoja lentohavaintoja mm. vuosilta 2019 ja 2020. Lue lisää » |
|||
Yhdysvaltain ilmavoimat aikoo varustaa erikoisjoukkojen käytössä olevia C-130J eli MC-130J Commando II -kuljetuskoneitaan entistä paremmin merellisiin toimintaympäristöihin sopivaksi. Suunnitelmissa on toteuttaa koneeseen kellukkeet, jotka mahdollistavat entistä laajemmin laskeutumispaikkoja ympäri maailmaa. Hercules-kuljetuskoneelle kehitetään jatkuvasti uusia merkittäviä suorituskykyjä. Lue lisää » |
|||
Kanariansaarten La Palmalla purkautuva Cumbre Vieja tulivuori ei ainakaan toistaiseksi vaikuta lentoliikenteeseen. Tulivuori alkoi purkautua sunnuntaina 19. syyskuuta. Lue lisää » |
|||
Finnair ja koko sen lentävä henkilökunta eli lentäjät ja matkustamopalvelun työntekijät ovat riidoissa työaikoihin ja päivärahalaskentaan tehtyjen yksipuolisten muutosten seurauksena. Yle uutiset kertoi kiistasta työnantajan ja lentäjien välillä 19. syyskuuta sekä työnantajan ja matkustamohenkilökunnan välillä jo 7. syyskuuta. Finnairin ja työntekijöiden näkemykset asiasta ovat täysin päinvastaisia. Lue lisää » |
|||
Ensimmäinen arktisen alueen ilmavoimien komentajien konferenssi järjestettiin Saksassa 15. syyskuuta. Tapaamisessa oli kaikkiaan seitsemän arktisen alueen ilmavoimien korkea-arvoista upseeria. Suomea edusti ilmavoimien komentaja Pasi Jokinen.
Lue lisää » |
|||
Tullin koiratoiminta näkyy jatkossa Helsinki-Vantaan lentoasemalla entistä paremmin, kun matkustajaterminaalissa paljastettiin pronssinen koirapatsas. Kyseessä on kunnianosoitus Tullin yli 50-vuotiselle koiratoiminnalle. Lahjoitettu patsas sijoittuu monille lentomatkustajille tutulle paikalle tuloaulaan 2A. Lue lisää » |
|||
Rajavartiolaitoksen ikääntyneet Dornier 228 -valvontakoneet kohtaavat entistä enemmän teknisiä ongelmia, jotka johtavat tehtävien keskeytymisiin sekä perumisiin. Nyt heikentynyt tekninen luotettavuus johti osallistumisen perumiseen Frontexin Välimerellä tapahtuvaan valvontaoperaatioon.
Lue lisää » |
|||
Finavia otti Helsinki-Vantaalla käyttöön suomalaisen teknologiayritys Nanoksi Finland Oy:n pinnoitusratkaisun. Fotonit-nanopinnoite auttaa poistamaan mahdollisia viruksia ja bakteereita lentoaseman kosketuspinnoilta sekä kalusteista. Lue lisää » |
|||
Ulkoministeriö ilmoitti 15. syyskuuta päivittävänsä matkustustiedotteita jatkossa jälleen maakohtaisesti. Matkustustiedotteissa huomioidaan Terveyden ja hyvinvoinnnin laitoksen suositukset ja maan yleinen turvallisuustilanne. THL suosittelee kaikille ulkomaille matkustaville täyden koronarokotussuojan hankkimista ennen matkalle lähtöä.
Lue lisää » |
|||
Valtioneuvosto päätti 16. syyskuuta jatkaa maahantulon rajoituksia 10. lokakuuta saakka. Samalla päätettiin asettaa Singaporen asukkaita koskevia rajoituksia, jotka tulevat voimaan 20. syyskuuta 2021. Lue lisää » |
|||
Boeing ja US Navy ovat suorittaneet koelennon, jonka aikana MQ-25 Stingray (unmanned carrier aviation air system, UCAAS) otti ensimmäisen ilmatankkauskontaktin Lockheed Martin F-35C -häivehävittäjän kanssa. Miehittämätön MQ-25 on nyt suorittanut onnistuneita ilmatankkauksia jo kolmannen US Navyn konetyypin kanssa. Lue lisää » |
|||
Ilmavoimien Baana 21 -maantietukikohtaharjoitus on sään suosimana hyvässä vauhdissa Loimaan Virttaalla. Pätkä valtatietä on varattu sotilaskoneiden harjoitteluun. Erityisesti oppia saavat tuoreet Hornet-ohjaajat. Myös reserviläiset verestävät taitojaan mm. lentokoneiden kääntämisessä uudelle tehtävälle. Lue lisää » |
|||
Finnair kasvaa Ruotsissa ja korvaa Norwegianin jättämää tyhjiötä reittikohteiden osalta entistä laajemmin. Suomalaisyhtiö julkisti avaavansa kaksi lisäreittiä Tukholman Arlandasta aiemmin kerrottujen kohteiden eli Miamin, Bangkokin ja Phuketin lisäksi. Uudet lisäreitit Tukholmasta Los Angelesiin ja New Yorkiin paikkaavat Tukholma-Bangkok reitin lentojen leikkausta. Lue lisää » |
|||
Finnair vastaa kasvaneeseen kysyntään lisäämällä Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan verkostoonsa lentoja ja kohteita tulevalle talviaikataulukaudelle. Japanin kohteita palautetaan verkostoon ja Dubaihin pääsee A350 -koneilla. Tukholman kaukokohteiden määrä nousee viiteen. Palveluita palautetaan ja Helsinki-Vantaan non-Schengen -alueen Finnair-lounge avataan lokakuun alussa. Lue lisää » |
|||
11. syyskuuta on yksi ilmailumaailman synkimmistä päivämääristä. Nyt vuonna 2021 tuli kuluneeksi jo 20 vuotta koko maailmaa järisyttäneistä siviili-ilmailuun kohdistuneista terrori-iskuista Yhdysvalloissa. Tapahtumien seurauksena menehtyi 2977 ihmistä ja ilmailumaailma muuttui pysyvästi. Lue lisää » |
|||
EU-komissio julkisti 10. syyskuuta kaksi Italian ilmailusektoria koskevaa päätöstä, joista toinen ei varmasti ole Italiaa miellyttävä. Päätöksistä ensimmäinen totesi toimintansa päättävän Alitalian saaneen laittomia valtiontukia 900 miljoonaa euroa. Toisen päätöksen mukaan uusi valtiollinen lentoyhtiö Italia Trasporto Aereo (ITA) ei ole vastuussa niistä. Lue lisää » |
|||
Vuonna 1946 perustetun ja viime vuosina talousvaikeuksissa kamppailleen Italian kansallisen lentoyhtiön Alitalian lennot päättyvät lopullisesti lokakuussa. Alitalian korvaa uusi lentoyhtiö Italia Trasporto Aereo (ITA). Lue lisää » |
|||
Ryanair on 6. syyskuuta päättänyt neuvottelut Boeingin kanssa uusien 737 MAX 10 -koneiden tilauksesta. Sopimukseen ei päästy, koska hinta jäi liian korkealle. Ryanair on tilannut Boeingilta kaikkiaan 210 MAX-konetta, joita yhtiö nimittää "Game Changereiksi". Lue lisää » |
|||
Valtionvarainministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi budjettiriihen tiedotustilaisuudessa 9. syyskuuta hallituksen tukevan maakuntalentojen ostoliikennettä myös vuonna 2022. Koronapandemian vaikutukset näkyvät edelleen lentoliikenteen kysynnässä ja nyt viiden kotimaan kohteen lennot saavat ostoliikenteen avulla jatkoa elokuuhun 2022 saakka. Lue lisää » |
|||
Valtioneuvoston yleisistunto myönsi 2. syyskuuta valtioneuvoston kanslialle valtuudet rahoittaa lentoasemayhtiö Finavia Oyj:tä 32,85 miljoonan euron suuruisella pääomalainalla. Pääomalaina kuuluu valtio-omistajan toimenpiteisiin yhtiön rahoitusaseman turvaamiseksi, ja laina nostetaan myöhemmin sovittavana ajankohtana. Lue lisää » |
|||
Lockheed Martin ja suorituskykyisistä erikoiskoneista tuttu Skunk Works kehittävät MUM-T -ratkaisua (Manned Unmanned Teaming). Useiden muiden toimijoiden tavoin myös Lockheed Martin on tehnyt operatiivisia analyyseja, joiden perusteella on tarve hävittäjien ja selviytymiskykyisten miehittämättömien ilma-alusten yhdistelmälle. F-35 -häivehävittäjien siipimieheksi on luvassa Next Generation UAS -konseptinimellä (Unmanned Aerial System) (NGUAS) toimivia miehittämättömiä ilma-aluksia sekä pienempiä järjestelmiä, joista osaa ei mahdollisesti käytetä kuin kertaalleen. Lue lisää » |
|||
Uusi Ilmailun maailma -makasiiniohjelma käynnistyi 8. syyskuuta AlfaTV:n ohjelmistossa. Kyseessä on laajasti ilmailuun pureutuva ohjelma, jossa ääneen pääsevät eri ilmailualojen osaajat. Lue lisää » |
|||
Ilmavoimien esityslentokausi 2021 jatkuu ulkomailla, kun Hornet-sooloesitys nähdään International Sanicole Airshow’ssa Belgiassa ja Midnight Hawks 60° Anniversary Frecce Tricolori -lentonäytöksessä Italiassa. Lue lisää » |
|||
(Päivittynyt klo 17.20) Transaviabaltika on voittanut Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin ja Savonlinnan kaupungin julkisen tarjouskilpailun säännöllisen lentoliikenteen harjoittamisesta Savonlinnan ja Helsinki-Vantaan välillä. Julkisen palvelun velvoitteella varmistetaan Savonlinnan ja Helsingin välinen lentoyhteys vuoden 2024 loppuun. Lue lisää » |
|||
Helvetic Airways lennättää sveitsiläisen matkatoimisto Kontikin asiakkaita tilauslennoin Zürichistä Kittilään. Lennot toteutetaan parhaaseen ruskan aikaan elo- ja syyskuussa. Finavian mukaan kyseessä on ensimmäinen ruskan ajalle ajoittuva tilauslentosarja Lappiin. Lue lisää » |
|||
Finnairin matkustamohenkilökuntaa edustava SLSY (Suomen Lentoemäntä ja Stuerttiyhdistys) ja AKT ovat riitauttaneet työnantajan yksipuoliset toimet päivärahakäytäntöjen ja työvuorojen alkamisen muutoksista. Ammattiliitot pitävät toimia voimassaolevan työehtosopimuksen rikkomisena, jonka kerrotaan etenevän työtuomioistuimeen. Kiistasta uutisoi YLE uutiset. Lue lisää » |
|||
Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner tapasi tiistaina 7. syyskuuta Moskovassa Venäjän siviili-ilmailuhallinto Rosaviatsian johtaja Alexander Neradkon. Tapaamisen aiheena olivat lentoluvat Venäjälle, joihin saatiin vastikään lisäystä sekä tulevan talviaikataulukauden liikennöintiluvat. Lue lisää » |
|||
Finnair kuljetti elokuussa 266 500 matkustajaa eli 38,1 prosenttia enemmän kuin vuoden 2020 elokuussa, jolloin Finnair operoi rajallista verkostoa koronaviruspandemian aiheuttamien tiukkojen ja laajojen matkustusrajoitusten vuoksi. Elokuun 2021 matkustajamäärä oli 24,6 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa 2021. Lue lisää » |
|||
(Päivittynyt klo 15.53) Ranskalaisen valtionilma-aluksen epäillään loukanneen Suomen ilmatilaa Suomenlahdella Helsingin edustalla tiistaina 7. syyskuuta 2021. Itämerellä on lentänyt tiistaina mm. Ranskan ilma- ja avaruusvoimien signaalitiedustelukone. Lue lisää » |
|||
Ruotsalaisen turva- ja puolustusteollisuusvalmistaja Saabin ja Aalto-yliopiston tutkimusyhteistyö on tuottanut hyviä tuloksia ja nyt Saab investoi 3 miljoonaa euroa lisää vahvistaakseen tuotekehitystä Suomessa. Kokonaisinvestointi nousee nyt julkistetun lisäinvestoinnin myötä vuosien 2017-2026 välillä jo 23 miljoonaan euroon. Yhteishankkeet kattavat mm. tutkateknologiaan ja signaalinkäsittelyyn liittyviä tutkimuksia.
Lue lisää » |
|||
Venäjä ilmoitti 2. syyskuuta lisäävänsä lentolupia aikataulunmukaisessa lentoliikenteessä Suomeen, Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin sekä Saksaan 10. syyskuuta lähtien. Lentojen määrä Helsinki-Vantaan ja Pietarin välillä on mahdollista kaksinkertaistaa. Lue lisää » |
|||
(Päivittynyt klo 17.42) Suomenlahden Merivartiosto ilmoitti vesiliikenneonnettomuudesta merialueella Helsingin Jollaksen eteläpuolella. Kyseessä olisi ensitietojen mukaan ultrakevyen kellukkeilla varustetun lentokoneen pakkolasku. Kaksi henkilöä on pelastettu ja he ovat kunnossa. Lue lisää » |
|||
Suomen lääkäri- ja lääkintähelikopteritoiminnasta vastaava valtionyhtiö FinnHEMS on tehnyt sopimuksen Babcock Scandinavian AirAmbulancen Suomen HEMS-liiketoiminnan ostamisesta. Oulun, Rovaniemen ja Kuopion tukikohtien lentotoiminta siirtyy FinnHEMSille helmikuussa 2022. Jo aiemmin FinnHEMS oli vuokrannut yhtiön H145-helikopterit sekä siirtänyt työntekijät palvelukseensa. Lue lisää » |
|||
Ilmavoimien Häjy 21 -lentotoimintaharjoitus näkyy ja kuuluu Keski-Suomen ja Pohjanmaan yllä 13.9. – 17.9.2021. Hornetit ja Hawkit lentävät koulutusohjelman mukaisia lentoa ja harjoittelevat toimintaa poikkeusoloissa. Lentotoiminnassa käytetään myös matalia lentokorkeuksia sekä omasuojaheitteitä. Lue lisää » |
|||
Ilmavoimien Hornetit harjoittelevat Yhdysvaltain ilmavoimien KC-135 Stratotanker -ilmatankkauskoneen kanssa 7.–9. syyskuuta 2021. Suomalaishornetit suorittavat ilmatankkauksia Rovaniemen, Kuusamon, Kajaanin ja Oulun välisellä alueella. Stratotanker tukeutuu RAF:n tukikohtaan Isossa-Britanniassa. Lue lisää » |
|||
Finnairin ja Kuusakosken yhteishankkeena toteutettu Suomen ensimmäinen suihkumatkustajakoneen kierrätyshanke on tullut päätökseen. Helsingin Sanomien mukaan Airbus A319 -koneesta (OH-LVB) onnistuttiin kierrättämään huimat 99 prosenttia ja kaatopaikkajätettä tuli lopulta vain 290 kg. Lue lisää » |
|||
Widerøen heinäkuussa 2021 vahvistama yhteishanke Nordic Regional Airlinesin ja Finnairin kanssa käynnistyy. Kaksi Norran ATR 72-500-potkuriturbiinikonetta laskeutui perjantai-iltapäivästä 3. syyskuuta Bergeniin. Norra lentää Norjassa Widerøelle viittä kotimaan reittiä ja vastaa yhtiön kasvutarpeisiin. Kuukausittain Norran ATR-koneet lentävät Norjassa yli 500 lentoa. Lue lisää » |
|||
Finnish Hot Rod Association ry:n (FHRA) syksyn viimeistä Cruising Pre-party -tapahtumaa vietetään Malmin lentoasemalla perjantaina 3. syyskuuta. Malmin lentoaseman puolustajat järjestävät tapahtuman yhteydessä mielenilmaisun, jossa suojataan lentokentän kiitoteitä symbolisesti ihmis- ja autoketjuin. Lue lisää » |
|||
(Päivittynyt 3.9. kello 20.57) Kesällä 2019 Suomessa ja Virossa toteutettu Gulf of Finland (GOF) U-space -hanke on saanut jatkoa. Uusi GOF 2.0 -hanke eteni Virossa 2. syyskuuta 2021 koelentovaiheeseen. Jatkohankkeen on määrä osoittaa turvallista ja vastuullista miehittämättömien ilma-alusjärjestelmien sekä sähköisten eVTOL-ilma-alusten ja miehitettyjen lentojen yhdenaikaista operointia ilmatilassa hyödyntäen nykyisiä lennonvarmistus- ja U-Space -ratkaisuja sekä palveluita. Syys-lokakuun aikana GOF 2.0 -hankkeen demonstraatioita toteutetaan myös Suomessa, Puolassa ja Itävallassa. Lue lisää » |
|||
Australialais-suomalainen kaivostoimintaan ja mineraalituotantoon erikoistunut Latitude 66 Cobalt Oy suorittaa malminetsintään liittyviä tutkimuslentoja yhteistyökumppaninsa SkyTEMin kanssa Peräpohjan alueella syyskuun aikana. Ilmassa voi havaita helikopterin, joka kuljettaa allaan suurta kehäantennia. Lue lisää » |
|||
NASA on käynnistänyt koelennot Joby Aviationin täyssähköisellä eVTOL-koneella (electric vertical takeoff and landing) osana kansallista kehittyneen ilmakuljetuksen kampanjaa. Koelentoja suoritetaan Jobyn sähköisen lentämisen tukikohdassa Kalifornian Big Surissa 10. syyskuuta saakka. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun NASA on osallisena eVTOL-lentokoneen koelentokampanjassa. Lue lisää » |
|||
Lapin, Karjalan ja Satakunnan lennostojen lentolaivueiden komentajat vaihtuvat syyskuun alussa upseerien siirtyessä uusiin tehtäviin urallaan. Lue lisää » |
|||
Valtioneuvosto hyväksyi 31. elokuuta uuden 1. syyskuuta 2021 voimaan tulleen asetuksen poikkeuksista velvollisuuteen esittää koronatodistus ja osallistua koronavirustestiin Suomeen ulkomailta saapuessa. Todistuksia tai testejä ei vaadita matkustajilta, jotka saapuvat Suomeen mm. Hongkonginsta, Kiinasta, Macaolta, Maltalta, Taiwanista, Unkarista, Uudesta-Seelannista, Puolasta ja Vatikaanista. Lue lisää » |
|||
Finnair käynnisti elokuun alussa omat koronatestaukset Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyydessä palvellakseen matkustajiaan. Samalla Finnair haastoi muut hintakisaan 65 euron pikatestillään. Nyt Finnair suunnittelee jo mahdollisuuksia testikapasiteetin kasvattamiseen. Lue lisää » |
|||
Kesäkuussa 2021 Rovaniemellä Arctic Challenge Exercise 21 (ACE 21) -harjoituksessa lento-onnettomuuteen joutunut Yhdysvaltain ilmavoimien KC-135 Stratotanker on yhä Rovaniemellä. Kiitotieltä ulos suistuneen ja tapahtumassa vaurioituneen ilmatankkauskoneen korjaustyöt kuitenkin etenevät. Lue lisää » |
|||
Venäjä tekee ETYJ:n Wienin asiakirjan 2011 mukaisen luottamusta ja turvallisuutta lisäävän (LTL) arviointikäynnin Karjalan lennostoon 1. syyskuuta 2021. Tarkastusryhmän vahvuus on kolme henkilöä, ja heillä on diplomaattistatus. Lue lisää » |
|||