Ilmavoimaministeri kertoi puheessaan AFA:n konferenssissa, että Palmdalen Plant 42 -tuotantolaitoksella on rakenteilla kaikkiaan viisi B-21 Raider -pommikoneen koelentokonetta. Samalta tuotantolaitokselta valmistuivat aikanaan myös B-2 Spirit -häivepommikoneet.
"Investointi merkittäviin voimaa näyttäviin sotilaallisiin suorituskykyihin, jotka saavuttavat kohteet kaikkialla maailmassa on ensisijainen tavoitteeni", sanoi Kendall viitaten Yhdysvaltain ilma- ja avaruusvoimien kykyyn torjua ja voittaa uhat. Kendall sivusi puheessaan myös USAF:n NGAD-ohjelmaa (Next Generation Air Dominance), joka on ollut käynnissä tavalla tai toisella jo vuodesta 2012 lähtien. Hän totesi uuden hävittäjän olevan muutakin kuin seuraavan sukupolven taktinen lentokone, sillä se on koordinoitu ilmaherruuden järjestelmien järjestelmä. Northrop Grumman B-21 Raider (LRS-B, Long Range Strike Bomber) on ylisooniseen nopeuteen yltävä häivepommittaja, jonka nimen kerrotaan tulleen lauseesta: "First Bomber of the 21st Century".
Koelentokoneen ensilennon odotetaan nykyisen arvion mukaan tapahtuvan vuoden 2022 aikana. USAF:n odotetaan tilaavan vähintään 100 uutta hävipommittajaa, joilla se korvaa nykyisiä B-1B Lancer -pommikoneita ja B-2 Spirit -häivepommikoneita. Niiden tilalle rakentuu kaksi pommikonelaivuetta, jotka koostuvat B-21 Raidereista ja modifioiduista B-52 Stratofortress -pommikoneista.
Ellsworthissä valmistaudutaan jo uusien koneiden tuloon. Helmikuussa 2021 lentokikohdassa esiteltiin uusia B-21 Raidereille suunniteltuja EPS-sääsuojia (Environmental Protection Shelters), jotka vähentävät huoltotarpeita rajoittamalla UV-säteilyä, jäätämistä sekä lumentuloa koneen päälle. MH
Lue myös:
|
|||