Final 2012 on samalla Lentosotakoulun ohjaajaoppilaiden HW 2 -lentokoulutusohjelman mukainen päättöharjoitus, jossa testataan opiskelijoiden taitoja taktisessa suihkukonelentämisessä. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Robinson R44 Clipper II -helikopterin lentoonlähtö epäonnistui lauantaina illansuussa Ruukissa. Kopteri oli noussut noin metrin korkeuteen, kun se putosi takaisin maahan ja kaatui. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Kaleva. Kopterissa oli yksi henkilö, joka ei loukkaantunut onnettomuudessa. Lue lisää » |
|||
Saksalainen talouslehti Handelsblatt uutisoi perjantaina Lufthansan kiistävän hankkeen käynnistymisen. Se olisi vain yksi mahdolliisista harkinnassa olevista konsepteista Euroopan liikenteen hoitamiseksi. Suomessa aiheesta kertoi ensimmäisenä Kauppalehti. Lue lisää » |
|||
Ensimmäinen Boeingin 787 Dreamliner yhtiön Etelä-Carolinan tehtailta on valmistunut ja festivaalitunnelmaan verrattavissa juhlissa oli paikalla lähes 7000 Boeingin työntekijää ja kutsuvierasta. Lue lisää » |
|||
Boeing kertoo China Easternin tilaavan kaksikymmentä 777-300ER-konetta. China Eastern tarvitsee koneet lisätäkseen kapasiteettia ja vastatakseen Aasian ja Tyynenmeren alueen kasvavaan kysyntään. Kauppa vaatii vielä Kiinan keskushallinnon hyväksynnän. |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö lensi keskiviikkona 25. huhtikuuta ensimmäiselle Viron valtiovierailulleen maavoimien NH Industries NH90 -helikopterilla. Myös rouva Jenni Haukion piti osallistua Tallinnan matkaan, mutta hän joutui perumaan sen sairastumisen takia. NH90-kopterin oli alunperin tarkoitus noutaa presidentti aamulla virka-asunto Mäntyniemen rannassa olevalta helikopterikentältä. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Finnairin kanta-asiakasohjelma Finnair Plus täyttää tänä vuonna 20 vuotta ja lanseeraa juhlavuoden kunniaksi uudet Lifetime-tasot Finnair Plus -asiakkaille. Finnair Plus Lifetime Gold tai Platinum -tasojäsenyyden saavuttaneet asiakkaat saavat jatkossa nauttia jäseneduista koko loppuikänsä. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Japan Airlines avasi reitin Tokion Naritasta Bostonin Loganiin lennolla JAL008. Kyseessä oli myös ensimmäinen uudella Boeingin 787 Dreamlinerilla lennetty lento Yhdysvaltoihin. |
|||
Estonian Air aloittaa toukokuun 2. päivä codeshare yhteistyön SAS:n kanssa Trondheimin reitillä. Estonian Air avasi Trondheim-reitin syyskuussa 2011 ja kysyntä on ollut vilkastumaan päin. Lue lisää » |
|||
T-Median Työnantajakuva 2012 -tutkimus: Valtio kiinnostavin työnantaja - Finnair sijalla 3. Valtio nousee kärkeen kysyttäessä suomalaisten kiinnostavimpia työnantajia. Seuraavaksi kiinnostavimmat työnantajat ovat Fazer, Finnair, Google ja Kone. Valtio oli listauksen kärjessä myös viime vuonna. Valtioon ja muihin julkisen sektorin työnantajiin liitetään varmuus työsuhteen jatkuvuudesta. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Torstaina 19.4.2012 pakkolaskun tehnyt puolustusvoimien miehittämätön ilma-alus Ranger löytyi 19.4. klo 21.30 asumattomalta alueelta, oletetun onnettomuuspaikan läheisyydestä Kankaanpään pohjoispuolelta. Lue lisää » |
|||
Euroopan Unionin parlamentti on solminut USA:n kanssa uuden sopimuksen matkustajatietojen luovutuksesta Yhdysvaltain viranomaisille. EU:n parlamentin hyväksymä sopimus asettaa tarkat ehdot ja tietojen säilytysajat sekä niiden käytön rajaamisen ja turvallisuuden takaamisen. Lue lisää » |
|||
Puolustusvoimien miehittämätön Ranger-tiedusteluilma-alus (UAV) teki torstaina hätälaskun Kankaanpäässä. Onnettomuus sattui kahden maissa iltapäivällä. Ilma-alusta etsitään parhaillaan maastosta, sijainti on suunnilleen tiedossa. Puolustusvoimien lennokkeja operoi Niinisalossa sijaitseva Tykistöprikaati. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä YLE Satakunta. Lue lisää » |
|||
Estonian Air:n matkustajamäärät kasvoivat maaliskuussa ensi kerran neljään vuoteen nopeammin kuin Tallinnan lentokentän palveltujen matkustajien määrä. Edellisen kerran Estonian Air on vetänyt kasvua Tallinnan lentokentällä vuonna 2008. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lentäjät ja matkustamohenkilökunta saavat paremman sosiaaliturvan uuden keskiviikkona 18.4 hyväksytyn EU-asetuksen mukaan. Uudet säännöt parantavat toimintaa EU:n sisämarkkinoilla vahvistamalla lentävän henkilökunnan ja muun liikkuvan työvoiman sosiaaliturvaa. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
|
|||
Englannin pääministeri David Cameron on sopinut Myanmarin presidentin Thein Seinin kanssa siitä, että etsijät voivat aloittaa kaivaukset maahan haudattujen Spitfirejen löytämiseksi. Ne piilotettiin 1945 toisen maailmansodan sekavissa loppuvaiheissa. Englantilainen ilmailuharrastajaryhmä on varma, että se on paikallistanut hävittäjät vuosia jatkuneiden etsintöjen jälkeen. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Liikenne- ja viestintäministeriö on myöntänyt tukea liikenne- ja viestintäalan museoiden rakennushankkeille ja muille kehittämisinvestoinneille. Museotukea jaettiin yhteensä 385 000 euroa. Lisäksi tuettiin liikennealan muita yhteisöjä 25 000 eurolla. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Volga-Dnepr rahtiyhtiö harkitsee jopa kahdenkymmenen Antonov AN124-koneen tilausta sekä optiota toiseen kahteenkymmeneen koneeseen United Aircraft Corporationilta (UAC). Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Liikenneratkaisuja kehitetään osana muuta yhteiskuntaa - meri- ja lentoliikenteelle on omat strategiat. Hallitus antoi liikennepoliittisen selonteon eduskunnalle 12. huhtikuuta. Siinä linjataan liikennepolitiikkaa vuosille 2012-2022. Selonteon valmistelua ohjasi hallituksen liikenne- ja viestintäpoliittinen ministerityöryhmä liikenneministeri Merja Kyllösen johdolla. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Boeingin Dreamliner saapuu toukokuun ensimmäinen päivä Osloon, kun Dream Tourin kuudes lentosarja on päässyt vauhtiin. Boeingin 787 Dreamliner on kiertänyt ympäri maailmaa eri kohteissa Dream Tourilla ja kuudennen osan aikana kone lentää myös Euroopassa. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Puheenjohtaja Antti Rinne Ammattiliitto Prosta vaatii, että Finnairin alkavissa yt-neuvotteluissa haetaan aidosti muitakin vaihtoehtoja kuin toimintojen lakkauttaminen ja siirtäminen ulos. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Osa Finnairin Tekniikan Ilmailualan unioniin, Finnairin Teknisiin ja Suomen Lentovirkailijoihin kuuluvasta henkilöstöstä on poistunut työpaikaltaan tänään reaktiona yt-neuvotteluiden aloittamiselle moottori- ja laitehuollossa. Finnair arvioi, että vaikutukset Finnairin lentoliikenteeseen jäänevät vähäisiksi. Lue lisää » |
|||
Finnair kertoi tänään solmineensa aiesopimuksen sveitsiläisen SR Technicsin kanssa moottori- ja laitehuoltopalveluiden hankkimisesta SR Technicsiltä. Sitova sopimus SR Technicsin kanssa merkitsisi toteutuessaan Finnairin oman laitehuollon sopeuttamista ja moottorikorjaamon toiminnan lakkauttamista. Finnair aloittaa nyt yt-neuvottelut henkilöstön kanssa. Arvioitu vähennystarve olisi 280 työntekijää näistä toiminnoista, joissa yhteensä työskentelee noin 350 henkilöä. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
airBaltic on saanut laaja-alaisesti kiitosta sen orgaanisesta ruokamenusta, jonka on kehittänyt tunnettu latvialainen huippukokki Martins Ritins. CNN on ylistänyt airBalticia hyvän ja laadukkaan lentoruokailun tarjoana, jossa huippukokit ovat olleet mukana luomassa konseptia. Lue lisää » |
|||
Finnairin liikenne kasvoi myydyillä henkilökilometreillä mitattuna maaliskuussa 11,6 prosenttia edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta. Kokonaiskapasiteetti kasvoi vertailukaudesta 3,6 prosenttia. Matkustajakäyttöaste nousi maaliskuussa 5,6 prosenttiyksikköä ja oli 78,0 prosenttia. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
British Airwaysin ja Iberian omistava IAG (International Consolidated Airlines Group S.A.) on ilmaissut olevansa edelleen kiinnostunut TAP Portugal -lentoyhtiöstä, kertoo Air & Travel Business News. IAG sai juuri päätökseen englantilaisen British Midland Internationalin (BMI) ostamisen Lufthansalta. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Finavia selkiytti toimintaansa uudistamalla johtamisjärjestelmänsä maaliskuussa ja kertoi etsivänsä uutta johtajaa Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Ville Haapasaari on nimitetty 1.7. alkaen Helsinki-Vantaan lentoaseman johtajaksi ja Finavian johtoryhmän jäseneksi. Haapasaari siirtyy Finaviaan Finnlines Oyj:stä. Lisäksi Finavian johtajiksi ja johtoryhmän jäseniksi nimettiin Anne Gullstén ja Joni Sundelin. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Estonian Air on vastaanottanut neljännen 76-paikkaisen Embraer E170-koneen. Finnairilta vuokrattu neljäs koneyksilö sai rekisterikseen ES-AED. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
TUI ja Boeing ovat sopineet laajasta huolto-ohjelmasta, joka parantaa huoltojen tehokkuutta ja käsittää koko TUI:n laivaston 737-800, 737-classic, 757-200, 767-300ER ja 747-400-koneet. Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||
Lue lisää » |
|||