Airbus julkisti useita suuria konekauppoja Pekingissä Aviation Expo China -tapahtumassa. Eurooppalaisvalmistaja sai 25. syyskuuta aietilaukset ja optiot kaikkiaan 122 A320-koneesta kolmelta eri yhtiöltä. A320 koneperhe on maailman parhaiten kaupaksi käynyt kapearunkovaihtoehto.
Kiinalainen Qingdao Airlines tilasi 23 A320-konetta, joista viisi on nykyistä A320-konetyyppiä ja 18 uutta A320neo-koneita. Vastaperustettu yhtiö saa ensimmäisen koneensa vuoden 2016 alussa. Operaatiot on määrä aloittaa Qingdaossa Shandongin maakunnassa vuoden 2014 aikana vuokratuilla A320-koneilla. Toinen kiinalaisoperaattori Zhejiang Loong Airlines puolestaan solmi aiesopimuksen 20:nen A320-koneen laivastosta. Tilaus käsittää 11 A320-konetta sekä yhdeksän A320neo-konetta. Yhtiö on vastikään saanut Kiinan ilmailuviranomaiselta CAAC:ltä luvan matkustajalentojen aloittamiseen. Zhejiang Loong suunnittelee aloittavansa operaatiot vielä kuluvan vuoden aikana. Yhtiön matkustajalennot aloitetaan reiteillä Hangzousta Chengduun, Chongqingiin, Shenzheniin ja Xianiin. Kansainvälisille reiteille pääsy on suunniteltu kolmen-viiden vuoden päähän. Vietnamilainen VietJetAir solmi sopimuksen 92 A320-koneen tilauksesta sekä kahdeksan koneen vuokrauksesta kolmannen osapuolen kanssa. Aiesopimus sisältää 43 A320neo, 14 A320- ja kuusi A321-konetta sekä optiot 30 A320-koneperheen koneeseen. VietJetAir on jo nykyisin A320 operaattori kahdeksalla vuokrakoneellaan. Yhtiö vastaanotti juuri yhdeksännen A320-koneen leasingyhtiö Awasilta. Kuluvan vuoden elokuun lopussa Airbus oli saanut neo-koneistaan 2348 sitovaa tilausta 42 eri asiakkaalta. Konetyyppi on maailman nopeiten myynyt liikennekone. A320-koneperhe on maailman parhaiten myynyt kapearunkovaihtoehto yli 9800 tilatulla koneella ja 5700 toimituksella 390 eri asiakkaalle.
|
|||