AKT: Finnair kiristää työntekijöitä palkanalennuksiin - tieto muutosneuvotteluista tuli liitolle yllätyksenä

AKT_logoFinnairin matkustamopalvelua koskeva muutosneuvottelukutsu tuli AKT:lle yllätyksenä. Finnair on syksyn aikana käynyt neuvotteluja työntekijäliittojen kanssa muutoksista, joiden avulla Finnair nousisi jälleen kannattavaksi. Neuvottelut eivät johtaneet sopuun matkustamohenkilökunnan osalta ja nyt edessä ovat muutosneuvottelut. AKT:n  puheenjohtaja Ismo Kokon mukaan kyse työntekijöiden kiristämisestä palkkojen alentamiseksi.

Finnairin matkustamohenkilökuntaa edustava Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry kertoo, että Finnairin kanssa on käyty pitkin syksyä neuvotteluja, joissa on vaadittu matkustamohenkilökunnalta palkanleikkauksia. AKT ei suostunut leikkauksiin vaan esitti Finnairille muita säästövaihtoehtoja, kuten työaikajoustoja. Ne eivät AKT:n mukaan kelvanneet Finnairille.

Syksyn aikana Finnair on käynyt keskusteluja työehtojen muutoksista kaikkien henkilöstöryhmiensä kanssa. Neuvottelutulos säästöjen aikaansaamiseksi syntyi lentäjien, ylempien toimihenkilöiden ja paikallisen matkustamohenkilöstön kanssa Japanissa.

Keskiviikkona 16. marraskuuta 2022 Finnair esitti matkustamohenkilökunnalle kutsun muutosneuvotteluihin ja kertoi suunnitelmastaan siirtää Thaimaan ja Pohjois-Amerikan reittien matkustamopalvelut mahdollisesti alihankintatyöksi.

Toteutuessaan suunnitelma voisi johtaa noin 450 työpaikan vähentymiseen Finnairin matkustamopalveluissa. Finnairin matkustamopalvelu työllistää Suomessa tällä hetkellä noin 1750 työntekijää. Yhtiön lennoilla työskentelee matkustamopalvelussa kaikkiaan noin 500 alihankintakumppaneiden työntekijää, jotka tuleva AAP:lta, Adeccolta ja Fascolta.

"Finnair kiristää nyt aivan avoimesti työntekijöitä alentamaan palkkojaan, uhaten siirtää matkustamohenkilöpalvelut alihankintana tehtäväksi. Samalla yhtiö uhkaa irtisanoa satamäärin ihmisiä", sanoi AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko liiton tiedotteessa.

AKT kertoo epäilevänsä operaation taustalla olevan Finnairin johdon bonukset, sillä Finnairilla on edelleen voimassa 70 johtajan bonusjärjestelmä. Sen kriteerit eivät AKT:n mukaan laukea ilman leikkauksia ja nyt työntekijät halutaan pakottaa palkanleikkauksiin.

"Työntekijät ovat täysin syyttömiä Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainaan ja siitä seuranneeseen Venäjän ylilentokieltoon, mikä on rasittanut Finnairin tulosta. Palkanalennuksilla kiristys osoittaa valtio-omisteiselta yhtiöltä arveluttavaa henkilöstöpolitiikkaa", totesi Kokko tiedotteessa.

AKT:n mukaan Finnairin keskiviikkoinen julkistus muutosneuvotteluista tuli täytenä yllätyksenä. AKT ei myöskään ole saanut työnantajaliitto PALTA:lta uutta säästöneuvottelukutsua.

Lue myös:

Artikkeli: Finnairin Topi Manner: katsomme itään, etelään ja länteen – sopeudumme uusiin realiteetteihin