Ei vieläkään museossa - keväällä taivaalle palanneen ensimmäisen A380-koneen ensilennosta jo 20 vuotta

A380_ownthesky_1F-WOWW:n eli ensimmäisen Airbus A380-800 -laajarunkokoneen (MSN1) ensilennosta on kulunut jo 20 vuotta. Ikonisen ja maailman ensimmäisen kaksikerroksisen sekä nelimoottorisen superjumboksikin kutsutun koneen elinkaari jatkuu edelleen koelennoilla. Lentoyhtiökäytössä A380-koneita on edelleen noin 180 ja suurin operaattori on Emirates.

A380_rungot_3Airbus A380 -koneen kehitystyö aloitettiin 1990-luvun alussa, kun Airbusilla oli visio kaksikerroksisesta lentokoneesta. Ensimmäinen tilaaja oli Emirates, jonka tilaus Airbus A3XX -koneista julkistettiin Farnborough'n ilmailunäyttelyssä vuonna 2000.

Uudessa konetyypissä käytettiin hiilikuituvahvisteista muovirakennetta, joka otettiin käyttöön myöhemmin suuremmassa laajuudessa uusissa A350-koneissa. Tämän innovaation lisäksi A380-koneen kehitystyön aikana eri ratkaisuille saatiin yli 380 uutta patenttia. Mukana oli patentteja laajasti melunvaimennuksesta painovähennyksiin ja turvallisuutta parantaviin hydraulijärjestelmiin.

Lopullisen tuotantokoneen pituus oli 73 metriä ja siipien kärkiväli 79,8 metriä. Korkeuttakin on 24 metriä. Koneen rungon toinen kerros toteutettiin käytännössä koko pituudelta ja lattiapinta-alaa on yhteensä 550 neliömetriä. Koko on samaa luokkaa kuin kolmella tenniskentällä. Tilavuutta matkustajakannet ja ruuma mukaanlukien on noin 1570 kuutiometriä. Vetoisuutta olisi siten noin 35 miljoonan pingispallon verran.

A380_TLS_2016_1A380-koneen superkriittinen siivenmuoto vähentää vastusta ja parantaa polttoainetehokkuutta. Airbusin mukaan A380-koneen polttoaineen kulutus per 100 matkustajakilometriä on vain noin 3,1 litraa.

Uuden jättikoneen ensilento tapahtui Toulousessa 27. huhtikuuta 2005, kun F-WOWW nousi ilmaan Blacnagin lentokentältä kello 10.30 paikallista aikaa eli jo 20 vuotta sitten.

A380_closeup_1Singapore Airlines oli Airbus A380 -koneen avausasiakas lokakuussa 2007. Konetyypillä on lennetty nyt jo yli 800 000 lentoa ja kuljetettu yli 300 miljoonaa asiakasta. Vuoteen 2021 mennessä koneita ehdittiin toimittaa 251 kappaletta 14 eri asiakkaalle ennen tuotannon lopettamista. Vuonna 2015 Airbus A380-koneen listahinta oli 428 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.

Suurin yksittäinen A380-asiakas on Emirates Airline, jolla on käytössä edelleen yli 100 A380-konetta. Emirates vastaanotti myös viimeisen valmistuneen A380-koneen. Lähi-idän lentoyhtiöjätti lentää noin kaksi kolmannesta kaikista A380 lennoista. Emiratesilla on Dubaista päivittäin noin 80 A380-koneella operoitavaa lentoa. Ne lennetään 51 eri kohteeseen. Toimintamatkaa jättikoneella on 14 800 kilometriä, joka vastaa noin 17 tunnin lentoaikaa.

A380_A320Lentoyhtiökäytössä jättikone tarjoaa erinomaista joustavuutta useanlaiseen käyttöön. Merkittävää on, että A380 voi korvata runkoreitillä ruuhkaiselle lentokentälle matkustajamäärän osalta kaksi pienempää konetta ja näin vapauttaa lähtöaikoja. A380 on ainoa konetyyppi, joka tarjoaa yli 500 matkustapaikkaa sekä ainoa konetyyppi, jossa on kokonainen toinen kerros.

A380-koneita operoidaan hyvin monenlaisilla matkustamokonfiguraatioilla. Neljäluokkaisella matkustamolla tarjolla on 468 matkustajapaikkaa ja suosituimmalla kaksiluokkaisella matkustamolla paikkoja olisi 615. Yhden matkustusluokan versio mahdollistaa suurimmillaan 853 matkustajan kuljettamisen.

A380p_winglet_tailF-WOWW aloitti koelennot uudelleen keväällä 2025 lähes kolmen vuoden tauon jälkeen. Uudella koelentosarjalla tähdätään A380-koneen järjestelmien viimeisimpien versioiden tyyppihyväksyntään. Airbus pitää A380-asiakkaiden laivastot edelleen kehityksen kärjessä, luotettavina ja turvallisina uusilla päivityksillä.

FIA16_A380_tail_A350Edellistä suurempaa päivitystä, joka ei toteutunut esiteltiin Pariisiin ilmailunäyttelyssä vuonna 2017. Tuolloin tarjolle tuli A380plus-konsepti, jossa koneeseen asennettaisiin uusi siivenkärkievä. Se olisi tuonut neljän prosentin polttoainesäästön. Asiakkaiden toivomaa uudelleenmoottorointia ei kuitenkaan nähty taloudellisesti kannattavaksi ja tämä hanke jäi historiaan.

FIA16_moottoritAirbusin suunnitelmissa on käyttää A380-koelentokonetta myös tulevaisuuden työntövoimajärjestelmien koelentoalustana. Myös Airbus A350 XWB:n Trent XWB -moottori lensi koelentovaiheessa A380-koneen siipeen kiinnitettynä.

Singapore Airlinesin ja Emiratesin lisäksi muita A380-operaattoreita ovat All Nippon Airways, Asiana, British Airways, Etihad, Korean Air, Lufthansa, Qantas, Qatar Airways sekä HiFly, joka lentää koneella Global Airlinesille toukokuusta 2025 lähtien.

Jättikone on nähty Helsinki-Vantaalla ainakin kolmesti vuosina 2010, 2013 ja 2017. MH

 

 

Lue myös:

Artikkeli: Jättikoneilla edelleen mahdollisuuksia – Airbus pääsemässä omilleen A380:n kanssa