Sveitsiläisen Pilatus Aircraftin uusin konetyyppi PC-24 -liikesuihkukone sai Euroopan lentoturvallisuusvirasto EASA:n ja Yhdysvaltain ilmailuviranomaisen FAA:n tyyppihyväksynnät. Ensimmäinen uuden konetyypin asiakastoimitus tapahtuu jo joulukuun 2017 aikana. Viranomaishyväksynnät saanut Pilatus PC-24 Super Versatile Jet on sveitsiläisvalmistajan ensimmäinen suihkokone. Se on suunniteltu operoitavaksi lyhyiltä ja jopa päällystämättömmiltä kiitoteiltä. Pilatuksen liikesuihkukoneen maksiminopeus on 440 solmua. Pilatus markkinoikin konettaan moniin eri käyttötarkoituksiin kuten liikesuihkukoneeksi, ambulanssilennoille sekä muihin erikoisoperaatioihin. Matkustamoon voidaan asentaa maksimissaan 10 istuinpaikkaa ja koneessa on myös Pilatuksen muista koneista tuttu kuormalavan lastaamisen mahdollistava rahtiovi. Ensilentonsa PC-24 teki toukokuussa 2015. Koelento-ohjelmaa lennettiin kolmella koneyksilöllä 2205 tunnin verran. Yksi koelentokoneista vieraili lokakuussa 2017 myös Helsinki-Vantaalla osana "Function and Reliability" eli normaalioperoinnin toimivuuden varmistamislentoja. Pilatus on investoinut PC-24 -kehityshankkeeseen yli 500 miljoonaa Sveitsin frangia sekä 150 miljoonaa Sveitsin Stansiin rakennettuun tuotantolinjastoon kasvattaakseen tuotantoaa. Parhaillaan Stansin tuotantolinjalla on kahdeksan PC-24 -konetta. Ensimmäinen koneyksilö luovutetaan Yhdysvaltalaiselle PlaneSenselle joulukuun 2017 aikana. Vuodelle 2018 on suunniteltu 23 konetoimitusta ympäri maailman. Pilatus on saanut kaikkiaan 84 tilausta liikesuihkukoneestaan ja ne tulivat ensimäisen 36 tunnin aikana koneen julkistuksesta. Tilauskirja avataan uudelleen lähiaikoina. Pilatuksen mukaan koneen elinkaari on 40 vuotta ja se odottaa myyvänsä jopa 4000 PC-24 Super Versatile Jet-konetta. Lue myös:
|
|||