Esitutkinta Tupolevin koukkauksesta Suomen ilmatilaan valmistui

Tupolev_Tu154M_flyfinland_JussiKettunenRajavartiolaitos on saanut valmiiksi 5. joulukuuta tapahtuneen alueloukkauksen esitutkinnan. Siinä on varmistunut, että venäläinen valtion ilma-alus Tupolev Tu-154 loukkasi Suomen ilmatilaa lyhyesti Porvoon edustalla.

Valmistumisen jälkeen tapauksen tutkinnanjohtaja on päätynyt esittämään syyttäjälle esitutkinnan rajoittamista. Tutkinnassa ei ole selvinnyt ilma-aluksen lentäjien henkilötietoja, eikä asiassa näin ollen ole mahdollisuutta nostaa syytettä ketään vastaan.

Epäily alueloukkaus tapahtui Porvoon edustalla 5. joulukuuta kello 7.01 ja se kesti noin puoli minuuttia. Lentokoneen epäillään lentäneen Suomen ilmatilassa yhteensä 7,7 kilometrin matkan. Syvimmillään se oli 1,35 kilometriä Suomen puolella.

Itämeren alueella lensi tapahtuma-aikana Venäjän valtion Tupolev Tu-154M (RA-85019) kohteenaan Kaliningrad. Otsikkokuvassa vastaava kone Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Alueloukkauksen esitutkinnasta vastasi Rajavartiolaitoksen Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikkö. T.T.