EU-komissio ehdottaa päivitettyjä sääntöjä EU:n ulkopuolelta EU-alueelle saapuville matkustajille

EUkomissio_liput_1EU-komissio ehdotti 25. marraskuuta päivitettyjä ja yksinkertaistettuja sääntöjä matkailun mahdollistamiseksi kolmansista maista EU-alueelle huomioiden viimeaikojen muutokset pandemiatilanteessa. Rajat tulisi avata EMA:n ja WHO:n hyväksymillä rokotteilla rokotetuille matkustajille entistä laajemmin.

Komission ehdotuksen mukaan rokotetuille tulisi antaa etusija ja jäsenvaltioiden tulisi avata rajansa myös matkustajille, joilla on EU:n hyväksymien rokotteiden sijaan WHO:n listauksessa mukana oleva koronarokote.

Heiltä, joilla ei ole Euroopan lääkevirasto EMA:n hyväksymää rokotettava vaadittaisiin terveysturvallisuuden nimissä myös negatiivinen PCR-testitulos ennen matkaa. Näin varmistettaisiin, että uudelleenavaaminen tapahtuu turvallisesti, koska virus voi joskus ohittii rokotteiden antaman suojan.

 Komissio ehdottaa eroavuuksien ja häiriöiden välttämiseksi myös, että perusrokotussarjan valmistumisen jälkeen annettavien rokotustodistusten vakiohyväksyntäaika olisi yhdeksän kuukautta.

Kyseisessä yhdeksän kuukauden hyväksyntäajassa otetaan huomioon Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskuksen (ECDC) ohjeet tehosteannosten antamisesta kuudesta kuukaudesta alkaen, ja vahvistetaan kolmen kuukauden lisäaika, jotta kansallisia rokotuskampanjoita voidaan mukauttaa ja kansalaiset voivat saada tehosterokotukset.

Lisäksi komissio ehdottaa maailmanlaajuisen rokotusten yleistymisen vuoksi lopettamaan luettelon maista, joista kaikki matkustajat ovat sallittuja rokotustilanteesta riippumatta 1. maaliskuuta 2022 alkaen. Tätä ehdotusta tarkastellaan nyt neuvostossa.

EU-alueen rajoja avataan entistä laajemmin rokotetuille ja koronaviruksesta toipuneille matkustajille. Mukana on kuitenkin vahvoja turvaverkkoja. Jäsenvaltioiden tulee edelleen toivottaa EU:n hyväksymien rokotteiden saaneet matkustajat tervetulleiksi ja 10 tammikuuta 2022 niiden tulee avata rajansa myös WHO:n hyväksymillä rokotteilla rokotetuille matkustajille. Tämä yksinkertaistaa matkustussääntöjä koko EU-alueella.

Sellaisten matkustajien, jotka ovat toipuneet Covid-19 -taudista 180 päivän sisällä ennen matkaa ja joilla on joko EU:n digitaalinen koronatodistus tai sitä vastaava sertifikaatti, pitäisi myös voida matkustaa EU-alueelle 10. tammikuuta 2022 alkaen.

Lisäksi ehdotus selkeyttäisi 6-17 -vuotiaita lapsia koskeavia sääntöjä. Heidän tulisi voida matkustaa negatiivisella PCR-testillä jopa ilman koronavirusrokotusta.
Jäsenvaltiot voisivat kuitenkin kohdistaa tähän matkustajaryhmään testi-, karanteeni- tai eristäytymisvaatimuksia.
Testejä tai rokotteita ei vaadittaisi alle 6-vuotialta lapsilta.
 
Tällä hetkellä ei-välttämätön matkustaminen yksittäisestä rokotuksesta riippumatta on sallittua hieman yli 20 maasta, joissa epidemiologinen tilanne on hyvä. Neuvosto päättää tästä luettelosta neuvoston suositukseen sisältyvien epidemiologisten kriteerien perusteella. Komissio ehdottaa nyt joidenkin nykyisten kynnysarvojen muuttamista maiden sisällyttämiseksi luetteloon 10. tammikuuta 2022 alkaen.

Ehdotuksessa muutettaisiin raja-arvoja siten, että jatkossa 14 vuorokauden aikana 100 000 asukasta kohti todettujen tartuntojen raja nousisi nykyisestä 75 tapauksesta sataan tapaukseen. Raja-arvo olisi merkittävästi pienempi kuin EU-alueen nykyinen keskiarvo, joka on yli 470 tapausta per 100 000 asukasta 14 vuorokauden sisällä.

Myös testivaatimusmäärään tulisi muutoksia, sillä viikkoraja nousisi nykyisestä 300 testatusta per 100 000 asukasta 600 testiin. Määrän nosto tuo luotettavuutta tartuntatautitapausten raja-arvon määrittämiseen. Nykyisin EU-alueen keskiarvo on viikottain tehdyissä testeissä 5000 per 100 000 asukasta.

Maailmanlaajuisten rokotekampanjoiden edetessä komissio ehdottaa myös yksinkertaistettua toimintaa 1. maaliskuuta 2022 lähtien. Silloin jäsenvaltion tulisi sallia rokotetuille, toipuneille tai välttämätöntä matkustusta tekevällä maahantulo pelkästään matkustajan tilanteen perusteella hänen lähtömaastaan riippumatta. Tällöin lopetettasiin listaus eri maiden epidemiologisesta tilanteesta ja matkailu olisi mahdollista.