Suomalaiset matkustivat kesäkaudella useimmiten Eurooppaan. Vaihtomatkustus Helsinki-Vantaalla jatkaa kasvuaan ennusteiden mukaisesti. Yllättäen myös kotimaan lentomatkustus näyttää piristymisen merkkejä. Finavian lentoasemien matkustajamäärät ovat jatkaneet kasvua. Vuoden 2015 tammi−syyskuun aikana ja lentoasemilla oli yhteensä 15 miljoonaa matkustajaa. Kolmannella vuosineljänneksellä matkustajamäärien kasvu kiihtyi ja nousi 3,0 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Eniten lentomatkoja tehdään kestosuosikkeihin Tukholmaan, Lontooseen ja Kööpenhaminaan. Espanjan aurinkorannikko on myös nostanut suosiotaan kesäkohteena jo toista vuotta peräkkäin. Nousevia suosikkikohteita ovat myös uudet yhteydet saaneet Zurich ja Istanbul. Matkustajatilastoissa näkyykin selkeästi uusien reittien ja lopetettujen reittien vaikutus kohteiden suosioon. Nousu on ollut erityisesti kansainvälisen liikenteen kasvun ansiosta. Yhteensä matkustajamäärät ovat Finavian lentoasemilla lisääntyneet 1,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Lentomatkustajista suurin osa oli kansainvälisiä matkustajia, joista 85 % matkusti EU:n ja Euroopan alueelle. Finavian kaikkien lentoasemien kansainvälisen lentoliikenteen matkustajamäärä sisältäen reitti- ja tilausliikenteen kasvoi tammi−syyskuussa 1,0 % ja oli 11,2 miljoonaa. Reittiliikenne kasvoi 5,4 %. Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärä kasvoi tammi−syyskuussa 2,2 % ja matkustajia oli 12,4 miljoonaa. Aasian merkittävistä kohteista tammi-syyskuun aikana on matkustus kasvanut voimakkaasti Etelä-Koreaan (matkustajamäärä +8,9 %) Intiaan (+11,7 %) sekä Thaimaahan (+13,9 %). Euroopan merkittävistä kohteista vahvimmin kasvoivat Irlanti, Kreikka ja Kypros. Nousussa on myös Pohjois-Amerikkaan suuntautuva matkustus (6,5 %).
Kansainvälisen vaihtomatkustuksen matkustajamäärän kasvu vauhdittui myös vuoden kolmannella neljänneksellä. Vaihtomatkustus kasvoi 3,8 % edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. "Kansainvälinen vaihtomatkustus on kehittynyt erittäin voimakkaasti usean vuoden ajan. Alkuvuodesta kasvu hieman hidastui, mutta ennusteidemme mukaisesti kasvu on nyt vauhdittumassa", sanoo johtaja Joni Sundelin. "Tässä auttavat muun muassa uudet mannertenväliseen liikenteeseen tarkoitetut koneet, jotka aloittavat operoinnin Helsinki-Vantaalta Aasian-reiteillä. Positiivista on, että vaihtomatkustus kansainvälisiltä reiteiltä kotimaan reiteille on kolmannella vuosineljänneksellä kasvanut 12 %, mikä kertoo Suomen kiinnostuvuuden paranemisesta matkailukohteena". Matkustajien määrä kotimaan lennoilla nousi tammi−syyskuussa 1,5 % verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan. Kotimaassa matkustajia oli tarkastelujaksolla yhteensä 3,8 miljoonaa. Maakuntalentoasemilla kotimaan matkustajia oli 2,6 miljoonaa. Kolmannella vuosineljänneksellä matkustajien määrä kotimassa kasvoi voimakkaasti ja oli 6,3 % edelliseen vuoden ajanjaksoon verrattuna. Nousua selittää kotimaan lentoliikenteen kysynnän piristyminen sekä kesälomakauden ajoittuminen tarkastelujaksolle. Maakuntalentoasemilla matkustajamäärä ei ole kasvanut kuitenkaan tasaisesti. Osilla kentistä kehitys on ollut myönteistä, mutta toiset kentät menettävät matkustajia muun muassa muille liikennemuodoille sekä kärsivät väestörakenteen muutoksesta. Eniten lentomatkustus on kasvanut tammi-syyskuussa Rovaniemellä (5,0 %) ja Oulussa (2,1 %) joissa matkustajamäärät ovat selvästi muita maakuntalentoasemia suurempia. Vaasassa matkustajamäärät laskivat 15,1 % johtuen kesän kiitotieremontista. Myös Kittilässä toteutettiin kesällä kiitotieremontti, joka laski matkustusmääriä. Liikenneilmailun laskeutumiset vähenivät tammi−syyskuussa 2,5 %. Laskeutumiset ovat vähentyneet viime vuosina trendinomaisesti konekoon kasvaessa, kun lentokoneet pystyvät kuljettamaan suuremman määrän matkustajia. Tavaraliikenne on vähentynyt tammi-syyskuun aikana -14,3 %. Kotimaassa lentorahtia kuljetetaan 2670 tonnia ja kansainvälisessä liikenteessä 122 859 tonnia. Erityisesti kotimaan rahdinkuljetus on vähentynyt (-29,1 %).
|
|||