Finavia varautuu lumentuloon lentoasemillaan vahvistamalla lumiosaamiseen liittyvää konekalustoaan. Yhtiö on investoinut tänä ja viime vuonna uuteen lumikalustoon noin 12,5 miljoonaa euroa. Hinattavia harjapuhallinyksiköitä on hankittu verkostolentoasemille yhteensä 10: kaksi Ivaloon ja Vaasaan, kolme Turkuun ja Kuopioon. Lisäksi Helsinki-Vantaalle saadaan kuusi harjapuhallinajoneuvoa sekä ajettava lumilinko. Konekalustohankintojen lisäksi kiitotieolosuhteiden seurantaan on hankittu uutta teknologiaa hyödyntävää anturitekniikkaa. Finavian tilaamien uusien harjapuhaltimien toimittaja on kotimainen Pajakulma Oy, joka jatkaa Vammaksen toimintaa Suomessa. ”Lentoasemien lumiosaaminen luo edellytykset ympärivuotiselle lentoliikenteelle Suomessa. Finavia haluaa varmistaa, että lentoasemien toimintakyky lumiolosuhteissa säilyy kansainvälisesti kärkitasolla”, sanoo tekninen johtaja Henri Hansson Finaviasta. "Lentoasemiemme toiminnan ja sitä kautta lentoliikenteen mahdollistaminen erilaisissa keliolosuhteissa on Finavian asiakaspalvelun kulmakiviä, sillä lentomatkustajat ja lentoyhtiöt odottavat lentoliikenteeltä monia muita liikennemuotoja suurempaa toimintavarmuutta myös vaativissa sääoloissa." ”Ajettavat harjapuhallinajoneuvot ja kuorma-autolla vedettävät harjapuhallinyksiköt, lumilingot, kitkanmittauslaiteet sekä liukkaudentorjunta-aineiden levittimet ovat keskeinen osa Finavian strategista konekalustoa, jota on käytössä kaikilla Suomen 25 lentoasemalla. Tehokkaalla kalustolla saadaan pidettyä kiitotiet turvallisina ja ympäristövaikutukset mahdollisimman pieninä”, jatkaa Hansson Finavian tiedotteessa. ”Olemme kehittäneet konetoimittajan kanssa lumiosaamista tiiviissä yhteistyössä jo vuosia, joten on erittäin hyvä, että kotimainen toimittaja myös menestyi kilpailutuksessa. Näin lentoasemille tehtävät isot investoinnit tukevat myös työllisyyttä Suomessa”, Hansson toteaa. Finavian konekaluston mitoitusikä on 20 vuotta, mutta hyvällä huollolla yksittäisten koneiden käyttöikä on pidempi. Konekalustoa kierrätetään lentoasemaverkostossa, sillä käyttöiältään vanhemmat koneet toimivat hyvin vähäliikenteisemmillä kentillä, joilla käyttötunnit ovat vähäisempiä. Lumettomuuden ja muut sujuvat olosuhteet turvataan tehokkaan konekaluston lisäksi vuosien aikana hiottujen toimintamenetelmien avulla. Esimerkiksi Helsinki-Vantaan kunnossapidolla on yli 20 ennakkoon suunniteltua ja harjoiteltua toimintamallia, joita sovelletaan yhteistyössä lennonjohdon kanssa keliolosuhteiden mukaan. Sään ja kelin muutosten hallinta perustuu pitkäaikaiseen prosessi- ja tuotekehitykseen, jossa mm. säätietojen ja -mallien hyödyntäminen eri teknologioilla antaa vahvan taustan suunnitteluun ja operatiiviseen toimintaan. Finavia on saanut useina talvina runsaasti kansainvälistä huomiota Helsinki-Vantaan lentoaseman toimintavarmuudesta vaativissa lumiolosuhteissa. Lumiosaaminen on kansainvälisesti huipputasolla myös muilla Finavian ylläpitämillä lentoasemilla.
|
|||