Finnair peruu lentojaan keskiviikolta 4.3. - syynä haastavat sääolosuhteet

lumi_vantaa_1217_1Finnair peruu ennakoivasti lentojaan keskiviikolta 4. maaliskuuta. Syyksi yhtiö kertoo ennustetut haastavat sääolosuhteet Helsinki-Vantaalla. Peruttujen lentojen listalla on 14 edestakaista lentoa kotimaahan ja Eurooppaan. Lisäperuutukset ovat mahdollisia.


Finnair kertoo, että ennustetun lumi- tai räntäsateen sekä kovan tuulen arvioidaan rajoittavan lentoliikennettä keskiviikkona 4. maaliskuuta 2020. Olosuhteet vaikeuttavat myös maatoimintoja Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Kova lumisade hidastaa maatoimintoja. Pääasiallinen aurauskohde ovat kiitotiet sekä rullaustiet ja asemataso.

Voimassa olevan lentosääennusteen mukaan Helsinki-Vantaalle on luvassa aamulla navakkaa idänpuoleista puuskittaista tuulta ja aamupäivän aikana heikkoa räntäsadetta. Iltapäivää kohti siirryttäessä odotetaan lumisadetta ja näkyvyyden odotetaan heikkenevän alle puoleentoista kilometriin.

 Viivästykset liikenteessä nähdään mahdollisiksi, jonka takia Finnair on perunut etukäteen joitakin lentoja taatakseen mahdollisimman sujuvan liikenteen ennustetuissa olosuhteissa.

Finnair kertoo seuraavansa tilannetta tarkasti ja päivittää tietoja mahdollisista lisäperuutuksista. Asikkaisiinsa Finnair on yhteydessä tekstiviestitse tai sähköpostilla.

Lentokenttäyhtiö Finavia ei ole antanut arviota sääennusteen vaikutuksista lentoliikenteelle.

Oman osansa vaikutuksiin voi tehdä myös IAU:n käynnissä olevat työehtosopimusneuvottelut, joiden kangertelun seurauksena liiton jäsenet ovat olleet ylityökiellossa 1.2.2020 lähtien. IAU on kokoontunut tiistaina 3.3 pohtimaan neuvottelutilannetta. Sen tuloksista ei ole tietoa.


Perutut lennot 4.3. ovat:

  • Helsinki – Tukholma Bromma – Helsinki (AY833/AY834)
  • Helsinki – Tukholma Bromma – Helsinki (AY835/AY836)
  • Helsinki – Kemi – Helsinki (AY513/AY514)
  • Helsinki – Turku – Helsinki (AY223/AY224)
  • Helsinki – Tampere – Helsinki (AY263/AY264)
  • Helsinki – Varsova – Helsinki (AY1143/AY1144)
  • Helsinki – Oulu – Helsinki (AY441/AY442)
  • Helsinki – Bryssel – Helsinki (AY1545/AY1544)
  • Helsinki – Milano – Helsinki (AY1755/AY1756)
  • Helsinki – Lontoo – Helsinki (AY1335/AY1336)
  • Helsinki – Tukholma Arlanda – Helsinki (AY807/AY808)
  • Helsinki – Berliini – Helsinki (AY1437/1438)
  • Helsinki – Tukholma Arlanda – Helsinki (AY813/AY814)
  • Helsinki – Kööpenhamina – Helsinki (AY955/AY956)