Professori Hugo Junkersin visioiden pohjalta syntynyt kokometallinen liikennekone Junkers F.13 saavutti merkittävän aseman kansainvälisessä matkustajaliikenteessä. Vuonna 1925 niillä oli noin 40 prosentin markkinaosuus. Koneita rakennettiin vuoteen 1933 mennessä yli 320 ja niillä operoitiin aina vuoteen 1938 saakka.
Niitä operoitiin suksi- ja kellukevarustuksessa. Suomessa koneilla lensivät myös Ilmavoimat ja Rajavartiolaitos. Kokometallirakenteisen ja aaltopeltipintaisen Junkers F.13 -koneen uusi tuleminen alkoi vuonna 2009 kun matkalaukkuvalmistaja Rimowan toimitusjohtaja Dieter Morszecin haaveili historiallisen koneen saamisesta jälleen taivaalle. Morszecin on itsekin ilmailija ja hänellä on yksityislentäjän lupakirja. Vahvasti myötävaikuttavana tekijänä oli myös hänen isänsä yli 60 vuotta sitten kehittämä, Junkerseille tyypillisestä aaltopellistä valmistettu Rimowa-laukku. Rimowa on rakentanut Junkers F.13 -koneen replikan yhdessä JU-Airin ja VLF-yhdistyksen kanssa. Yhtiö on aiemmin sponsoroinut kolmimoottorista ja samaten aaltopintaista Ju-52-konetta. F.13:n lopulta15 kuukautta kestänyttä rakennustyötä varten perustettiin Rimowa Flugzeugwerke AG Dübendorffiin Sveitsiin.
Rimowan vuosien työ huipentui 15. syyskuuta Sveitsin Dübendorfissa tapahtuneeseen replikan ensilentoon (katso video jutun lopussa). Junkers F.13 (HB-RIM) nousi ilmaan noin 200 metrin lähtökiidon jälkeen kutsuvierasjoukon edessä. Alatasoisessa koneessa on kahden hengen avo-ohjaamo. F.13 on valmistettu 2600 osasta, joita pitää kiinni toisistaan yli 35 000 kiinnikettä. Maalia koneen pinnassa on 60 kiloa. Nelipaikkaisessa matkustamossa luksusta tarjoaa nahkaverhoilu. Koneen 176 km/h matkanopeuden tuo 450 hevosvoimainen yhdeksänsylinterinen Pratt & Whitney Wasp Junior R985 -tähtimoottori. Koneella on jopa 600 kilometrin kantama.
Nyt tarkoituksena on valmistaa lisää Junkers F.13 -replikoita. Myyntihinnaksi mainitaan 2,2 miljonaa dollaria. Rimowan Junkers F.13 nousee ensilennolleen: Näin rakentuu replika legendaarisesta Junkers F.13 -koneesta: Lue myös:
|
|||