Vuonna 2020 toimintansa aloittaneen Helsinki Citycopterin tarjoamille liike- ja tilauslennoille on ollut selkeä tarve ja toiminta on saanut lentävän lähdön. Kansainvälisistä metropoleista tutut palvelut nousivat pandemian aiheuttamien matkustusrajoitteiden myötä kotimaisten matkailijoiden suosioon. Nyt Helsinki Citycopter hakee kasvua ja tuo markkinoille mahdollisuuden entistä ekslusiivisempaan kokemukseen uusilla helikoptereilla. Helsinki Citycopter (Aerocom Oy) hankkii omistukseensa Airbus Helicopters ACH130 -helikopterin, jonka se saa käyttöönsä keväällä 2022. Lisäksi yhtiön käyttöön vuokrataan toinen samanlainen helikopteri.
Uusi helikopterimallia valittiin erityisesti lento-ominaisuuksien ja turvallisuuden perusteella, mutta mukana olivat myös ympäristöarvot, joiden osalta Airbus Helicopters kuuluu edistyksellisimpien joukkoon. Airbus Corporate Helicopter on VIP-versio Airbus Helicopters H130 -helikopterista (Eurocopter EC130). Tällaisen helikopterin hinta on noin 3,5 miljoonaa euroa. Uuden helikopterin valmistaminen kestää noin seitsemän kuukautta ja se sisustetaan asiakkaan toiveiden mukaisesti.
"Pystymme uusien koptereiden myötä tarjoamaan entistä useammalle mieleen jäävän matkustuselämyksen ja nopeamman yhteyden kohteisiin, joihin Suomessa on perinteisesti ollut haastavaa ja aikaa vievää matkustaa", totesi Nurmi. "Helsinki-Vantaa tulee lentoliikenteen solmukohtana yhdistämään Eurooppaa ja Aasiaa jatkossakin, joten palvelumme auttaa myös kauttakulkevia matkailijoita, jotka haluavat lyhyessä ajassa nähdä mahdollisimman paljon. Suunnitelmissamme on konseptoida kiinnostavia välilaskuelämyksiä, joilla jatkolentoa odottavat kansainväliset matkailijat pääsevät vaikkapa syömään, saunaan, Helsingin viskikellariin tai ihailemaan pääkaupunkiseudun saaristoa. Uskomme vahvasti kopterimatkailun kasvuun Suomessa”, jatkoi Nurmi. Airbus ACH130 on tilavampi kuin monet Suomessa nykyisin siviilikäytössä olevat helikopterit ja sen suunnittelussa on huomioitu erityisesti korkealuokkaisia palveluita käyttävä asiakaskunta. Äänieristetty matkustamo on varustettu ilmastoinnilla ja matkustamon korotettu takaosa tarjoaa esteettömän näkyvyyden kaikkiin suuntiin. Uusien helikoptereiden myötä Helsinki Citycopterin laivasto kasvaa jo viiden helikopterin vahvuiseksi ja samalla myös Pohjoismaiden nykyaikaisimmaksi. Helsinki Citycopter lentää nykyisin Airbus H125, EC120 ja Robinson R44 helikoptereilla. Niiden matkustajamäärät ovat 3-5 henkilöä.
”Suomessa ei olla sitten 1980-luvun nähty vastaavia uusia korporaatiotason helikoptereita ja olemme koneiden luovutuksen jälkeen ensimmäinen näin korkeatasoista kalustoa käyttävä yhtiö Pohjoismaissa. Markkinoiden hiljaisin ja ympäristöystävällisin tämän kokoluokan helikopteri on myös varustettu turvallisuutta ja matkustusmukavuutta lisäävällä teknologialla”, kertoi Nurmi. Positiivinen vire Helsinki Citycopterin varauskirjassa on jatkunut, sillä varauksia on tehty jopa jo syksylle 2023 saakka. Kesän 2022 osalta muutamina päivinä kaikki yhtiön helikopterit on jo varattu. Helsinki Citycopter operoi lentoja yhteistyössä helikopterioperaattori Heliwest Oy:n kanssa. Lue myös:
|
|||