Ilmailualan Unioni IAU on pyytänyt Finnairilta lisätietoja siitä miten yhtiö käsittelee IAU:n tuomioistuimelle todistelutarkoituksessa toimittamia kirjallisia todisteita. Finnairin mukaan toimitetut todisteet ovat turvallisuuskriittisiä tietoja. IAU kertoo toimittaneensa tuomioistuimelle annetut todisteet työnantajapuolen asiamiehelle jo elokuussa 2024. IAU tiedotti 26. marraskuuta, että Finnair olisi päättämässä yhtiön tekniikan pääluottamusmiehen ja työosaston luottamusmiehen työsuhteet mahdollisesti maanantaina 2. joulukuuta. Syyksi IAU kertoo Finnairin ilmoittaneen työtuomioistuimelle osoitettujen kirjallisten todisteiden luovuttamiseen liittyvän turvallisuusriskin. Asiakokonaisuus liittyy oikeudenkäyntiin, jossa kantajana on työnantajaliitto PALTA ja vastaajana IAU. Kanne koskee Finnairin tekniikassa noudatettavia työehtoja. IAU:n työtuomioistuimelle todistelutarkoituksessa toimittama kirjallinen materiaali on toimitettu IAU:n mukaan myös työnantajapuolen asiamiehelle etukäteen, 29.8.2024 jutun kirjallista valmistelua varten. Finnair toi IAU:n mukaan vasta marraskuun lopulla esiin luottamusmiehiin kohdistuvat syytöksensä. Nyt IAU onkin tämän takia pyytänyt yhtiön turvallisuudesta vastavalta johtajalta on pyydetty lisäselvityksiä asiassa. IAU tiedotti 2. joulukuuta lähettäneensä seuraavan kysymyksen vastattavaksi: Milloin ja millä tavoin tämä tieto on tullut turvallisuusosaston tietoon, koska kirjalliset todisteet ovat kuitenkin tulleet Finnairin tietoon jo 29.8.2024 tai viimeistään syyskuun alussa, kun työtuomioistuin on järjestänyt asiassa kirjallisen valmisteluistunnon. Työtuomioistuimen yhteenveto kirjallisesta valmisteluistunnosta siihen liittyvine kirjallisine todisteineen on päivätty 6.9.2024. IAU katsoo, että koska työnantaja on tulkinnut kyseessä olleen turvallisuuskriittisen tiedon, sen olisi tullut ilmoittaa tästä luottamusmiehille siinä vaiheessa, kun asia tuli ilmi. Näin ei kuitenkaan menetelty, joten luottamusmiehille ei voinut muodostua muuta käsitystä yhtiön kannasta kirjallisten todisteiden toimittamiseen työtuomioistuimelle, kuin miten asiassa oli jo toimittu. IAU kertoo, että luottamusmiehet on kutsuttu maanantaina 2.12. järjestettäviin kuulemistilaisuuksiin, joissa molemmissa olisi asiana työsuhteen päättäminen. Sitä, onko yhtiö aikeissa päättää luottamusmiesten työsuhteet purkamalla vai irtisanomalla ne, ei ole kutsussa kerrottu. IAU toteaa, että kummassakaan tapauksessa työnantajalla ei olisi toimiin tosiasiallista perustetta, joten jo pelkän kuulemistilaisuuden järjestäminen olisi kyseenalainen toimi. Purkuperusteen olisi IAU:n mukaan oltava erittäin painava, toisen osapuolen viaksi luettava asia, johon olisi tullut vedota 14 päivän kuluessa perusteen toteamisesta. Nyt kyseessä olevassa tapauksessa aikaraja olisi IAU:n näkemyksen mukaan ollut viimeistään syyskuussa. Irtisanoessaan luottamusmiehet, työnantajalla tulisi olla lainmukainen painava ja asiallinen syy, sekä sen olisi tullut antaa varoitukset jo siinä yhteydessä, kun niihin on katsottu olleen aihetta. Lisäksi luottamusmiesten irtisanominen edellyttäisi, että työntekijöiden enemmistö antaisi siihen suostumuksensa. IAU kertoi aiemmin, että liiton hallitus kokoontui viikonlopun aikana päättämään, mihin toimiin ammattiliitto asiassa ryhtyy. Lisäksi IAU kertoi viestineensä tyytymättömyydestä syntyneeseen tilanteeseen suoraan Finnairin toimitusjohtaja Turkka Kuusistolle sekä omistajaohjausministeri Joakim Strandille. Lue myös:
|
|||