Ilmakuvaukset Itäradan varrella Vantaalta Kouvolaan toteutetaan lentokoneesta noin 100 km matkalla

itarata_1Itäradan reitin varrella toteutetaan ilmakuvauksia lentokoneesta liittyen yleissuunnitelmavaiheen tiedokeruuseen sääolosuhteiden salliessa. Lentokoneella suoritettava tiedonkeruu tehdään signaloinnin jälkeen arviolta huhtikuussa. Lentoja toteutetaan arviolta yhden tai kahden päivän aikana. Lennot toteutetaan ratalinjalla, joka on pituudeltaan noin 100 kilometriä.

Käynnistyvät ilmakuvaukset liittyvät Itäradan yleissuunnitelman käyttöön tehtäviin korkeus- ja maanpintamalleihin, joiden avulla Itäradan yleissuunnitelmaa tekevät suunnittelijat saavat digitaalisen, tarkan ja yhtenäisen kuvan maaston muodoista ja rakennetusta ympäristöstä. Korkeus- ja maanpintamalleja hyödynnetään muun muassa tunnelisuunnittelussa. Varsinainen yleissuunnitelman laatiminen käynnistyy loppuvuodesta 2026. 

Kuvauksia on valmisteltu jo aiemmin maalis-huhtikuussa. Tiistaina 7. huhtikuuta käynnistyi maaston signalointi, jolloin alueelle asennettiin valkoisia, 50 cm x 10 cm kokoisia ristisignaaleja. Ne on maalattu asfaltoituun pintaan tai rakennettu maastoon puutavarasta ja kovalevystä. Signaalit toimivat kuvauksissa käytettävinä kiintopisteinä.

itarata_2Ilmakuvausta tekevä lentokone lentää edestakaisin ratalinjalla noin 600 metrin korkeudessa, ja saattaa kiinnittää alueella liikkuvien huomion. Itäradan ilmakuvaus toteutaan useina kuvausjonoina. Tavoitteena on toteuttaa kuvaukset viikonloppuna 11.-12. huhtikuuta.

Kuvauskumppanina toimii Field Aviation.

Ilmakuvausten alustava lentosuunnitelma valmistuu päivää ennen varsinaista lentoa. Lopullinen päätös lentämisestä tehdään aina lentopäivän aamuna, jolloin pilvitilanne on riittävän tarkasti tiedossa.

Radan yleissuunnitelma on suunnitteluvaihe, jossa radan likimääräinen paikka ja tilantarve sekä radan suhde ympäröivään maankäyttöön määritellään. Yleissuunnitelmassa radan sijainti tarkennetaan noin 200 metriä leveäksi kaistaksi, jonka sisään lopullinen ratalinjaus tulee sijoittumaan.

Radan lopullinen linjaus tarkentuu yleissuunnitelman jälkeen alkavassa ratasuunnitelmavaiheessa. Itäradan yleissuunnitelma valmistuu arviolta loppuvuodesta 2028, jonka jälkeen se siirtyy Traficomin hyväksymiskäsittelyyn.  

Itärata yhdistää Porvoon pääkaupunkiseutuun sekä tuo nykyistä suoremmat ja nopeammat raideyhteydet Kouvolan, Joensuun ja Kuopioon kautta koko Itä-Suomeen.