Jetstar Japan aloitti lennot

Jetstar_tailJetstar Japan on aloittanut lentonsa ensimmäisellä A320-koneellaan. Ensilento lennettiin Tokion Naritasta Sapporoon. Jetstar brändättyjä yhtiötä lentää myös Australiassa, Singaporessa, Uudessa-Seelannissa ja Vietnamissa.

Ensilennolla mukana ollut Qantasin toimitusjohtaja Alan Joyce kertoo, että yhtiöstä kehitetään tehokasta peluria kilpailluille halpamarkkinoille vastaamaan kysyntään tekemällä lentomatkustuksesta entistä halvempaa.

Joycen mukaan yhtiö lensi ensimmäisen lentonsa viisi kuukautta etuajassa vain alle vuosi lentoyhtiön perustamisilmoituksen jälkeen.

Jetstar Japan kertoo myyneensä yli 100 000 lippua toukokuussa 2012 aloitetun myynnin avaamisen jälkeen. Yhtiö kehuu hintojensa olevan alhaisimmat viidellä Japanin reitillä ja se antaa myös hintatakuun lipuilleen. Takuu lupauksen mukaan hinnat ovat 10 prosenttia muita halvempia saman lippuluokan sisällä.

Jetstar Japan on vuonna 2011 perustettu Qantasin ja Japan Airlinesin, Mitsubishin ja Tokyo Leasing Corporationin yhteistyöyritys. Jetstar Japanin lentokoneet tulevat Qantasin lokakuussa 2011 tekemästä 110 A320-koneen tilauksesta.

Jetstar-yhtiöt muodostavat liikevaihdoltaan Aasian ja Tyynenmeren alueen suurimman halpalentoyhtiön. Yhtiö operoi 47 edestakaista lentoa Australian, Japanin, Manilan,  Singaporen, Taiwanin ja Vietnamin välillä.

Seuraava laajentumisaskel on Jetstar Hong Kong vuoden 2013 aikana.