Jyväskylän lentoaseman liikennettä rajoitettiin Forcitin tehtaan räjähdysvaaran takia

rajoitusalue_1042Finavia on pelastusviranomaisten pyynnöstä perustanut 10. heinäkuuta kello 5.50 rajoitusalueen Forcitin Laukaan Vihtavuoressa sijaitsevan tehtaan yläpuolelle. Rajoitusalue käytännössä estää mittarilentosääntöjen mukaisen liikennöinnin Jyväskylän lentoasemalle. Höyryävää nestesäiliötä tutkittiin aamulla kauko-ohjattavalla kamerakopterilla.

Rajoitusalue EFR 1042 alkaa maanpinnasta ja ulottuu reiluun kolmeen kilometriin. Alueen halkaisija on 1,08 merimailia sen keskipisteestä. Rajoitus on voimassa toistaiseksi. Tilanteen kestosta ei Finavialla ole arviota.

Syynä rajoitusalueen muodostamiselle on Forcit Oy:n räjähdysainetehtaalla savuava 1000 litran nestesäiliö, joka sisältää yhtiön asiakkailta palautuneita aineita. Räjähdejätekontin sisällöstä ei ole täyttä varmuutta mutta ympäristössä tehdasalueella on runsaasti räjähtävää materiaalia.

Kaikkiaan yli 2000 ihmisen asuttama Vihtavuoren asuinalue on evakuioitu tilanteen takia. Vaara-alue olisi kontin räjähtäessä arviolta 1,3 kilometriä.

Savuaminen havaittiin tiistai-iltana kello 22 jälkeen. Tilannetta ei aluksi pidetty kovin vaarallisena. Aamulla tilannetta tutkittiin kauko-ohjattavan kamerakopterin avulla, joka saatiin yksityiseltä yrittäjältä.

Tarkkaa tietoa käytetystä järjestelmästä ei ole, mutta pelastusviranomaisten julkistama erittäin tarkka videokuva viittaa moniroottoriseen kauko-ohjattavaan pienoiskopteriin (ns quadro-kopteri). Kuvamateriaalin perusteella arvio tilanteen vaarallisuudesta muuttui ja evakuointi sekä lentorajoitukset otettiin käyttöön. (Linkki videoon jutun lopussa.)

rajoitusalue_67Käytännössä rajoitusalue estää  mittarilentosääntöjen mukaisen liikennöinnin Jyväskylän lentoasemalle. Lentoasemalle ei kuitenkaan ole kuluvan päivän aikanaaikataulunmukaista reittiliikennettä, joten rajoituksella ei toistaiseksi ole vaikutusta matkustajaliikenteesen.

Rajoitusalueen muodostamisella estetään tehokkaasti myös median käyttämien helikoptereiden ja muiden ilma-alusten pääsy vaaralliselle alueelle. Alueella saattaa operoida myös viranomaisen ilma-aluksia.

Kello 09.30 voimaan tulleen R-alue 1042:n asettamat rajoitukset jatkuvat toistaiseksi julkistetun tiedon mukaan 11. heinäkuuta kello 05.50 saakka. Rajoitukset ja eristykset kuitenkin purettiin myöhään keskiviikkoiltana.

TEMPO RESTRICTED AREA EF R1042 ESTABLISHED TO SECURE SAR ACTIVITY. AREA RADIUS 1.08 NM FROM POINT 622225N0255230E. AREA IS ACCORDING TO EF D67 VIHTAVUORI. FLYING IN TEMPO AREA IS FORBIDDEN FOR ALL AIRCRAFTS NOT TAKING PART IN SAR ACTIVITIES.

LOWER: GND UPPER: FL110

FROM: 10JUL13 0630 TO: 11JUL13 0250 (A1553/13)

 

Kamerakopterin kuvaamaa ällistyttävän tarkaa videokuvaa kuumenneesta säiliöstä: Ilta-Sanomat

 

Lue myös: