Kesälle 2021 suunniteltu Pariisin 54. Le Bourgetin ilmailunäyttely on peruttu

LB17_1Vuoden 2021 Paris Air Show eli Le Salon International de l'Aéronautique et de l'Espace (SIAE) ilmailunäyttely on peruttu koronaviruspandemian luoman epävarmuuden seurauksena. Järjestyksessään 54. Pariisin ilmailunäyttely oli määrä järjestää Le Bourgetissa 21.-27. kesäkuuta 2021.

Pariisin ilmailunäyttelyn järjestäjä teki yhdessä Ranskan ilmailuteollisuusvalmistajien GIFAS:in (Groupement des industries françaises aéronautiques et spatiales) kanssa välttämättömän päätöksen tapahtuman perumisesta. Järjestäjä ottaa täyden taloudellisen vastuun tapahtuman perumisesta.

Kyseessä oli yksimielinen päätös, sillä ilmailunäyttely kokoaa Le Bourgetiin joka toinen vuosi mittavan määrän ilmailualan toimijoita ja vieraita. Käynnissä oleva kansainväliseksi terveyskriisiksi noussut koronaviruspandemia ei mahdollistanut tapahtuman toteuttamista. Pandemialla on ollut mittavat vaikutukset lentoyhtiöihin ja ilmailuteollisuuden toimijoihin.

Vuonna 1909 käynnistetty Paris Air Show on yhä yksi maailman tärkeimmistä ilmailunäyttelyistä ilmailu- ja avaruusteollisuusvalmistajille. Paikalle odotettiin vuonna 2021 osallistujia noin 50 eri maasta ja näytteilleasettajia oli määrä tulla paikalle yli 2400. Tapahtumassa on normaalisti yli 300 000 vierailijaa.

Paris Air Show järjestetään seuraavan kerran kesäkuussa 2023. Tarkemmat päivämäärät järjestäjä julkaisee myöhemmin. Tulevasta ilmailunäyttelystä suunnitellaan suurempaa kuin koskaan aiemmin.

Ilmailunäyttely järjestetään vuorovuosittain Ison-Britannian ilmailuteollisuusvalmistajien Farnborough'n ilmailunäyttelyn kanssa. Kyseinen tapahtuma peruttiin koronaviruspandemian takia vuodelta 2020. MH

Lue myös: