Lappeenrannan lentoasema suljetaan kaikelta lentoliikenteeltä koronaviruspandemiatilanteen takia 30. marraskuuta lähtien koko talviaikataulukauden ajaksi. Ainoa lentoasemalle operoiva lentoyhtiö Ryanair ilmoitti jo aiemmin peruvansa lennot Lappeenrantaan.
Lappeenrannan lentoasema suljetaan kaikelta lentoliikenteeltä 30. marraskuuta 2020 kello 14.00 UTC-aikaa. Annetun arvion mukaan lentoasema avattaisiin vasta kesäaikataulukauden 2021 alkaessa eli 26. maaliskuuta 2021 kello 14.00 UTC-aikaa. Lentoaseman kiitotie 06/24 ei ole käytössä ilma-alusten nousuihin eikä laskeutumisiin. Myös helikopterilentotoiminta lentoaseman alueella on kielletty. Edellisten lisäksi poissa käytöstä ovat myös lentoaseman lähestymislaitteet. Lentokentän ainoan operaattorin Ryanairin oli määrä lentää talvikaudella Lappeenrantaan Milanon Bergamosta, Berliinistä, Budapestista ja Münchenin läheisyydessä sijaitsevasta Memmingenistä. Koronapandemian ja muuttuvien rajoitusten takia kaikki lennot peruttiin jo lokakuussa. Kaikkien reittien odotetaan jatkuvan kesäaikataulukaudella 2021. Myös odotettu reitti Wieniin on määrä avata huhtikuussa 2021.
|
|||