Lentokonevalmistajat odottavat miljardikauppoja Iranin kanssa

IranAir_A300_Harri_Koskinen_FlyFinlandFiIranin talouspakotteiden poistaminen avaa lentokonevalmistajille uuden markkina-alueen. Maan odotetaan tekevän tilauksen yli sadasta uudesta lentokoneesta korvaamaan auttamattomasti vanhentuvaa Iran Airin laivastoa. Talouspakotteiden poistumisen jälkeen Airbus ja Boeing aloittanevat kovan kilpailun konekaupoista Iran Air:n kanssa.

 

Talouspakotteet ovat rajoittaneet Iranin lentoyhtiöiden mahdollisuuksia ostaa lentokoneita. Rajoitusten mukaan kansallinen lentoyhtiö Iranair ei ole saanut hankkia lentokoneita Yhdysvalloissa valmistettuja osia. Useat moottorivalmistajat ovat Yhdysvaltalaisomistuksessa rajoittaen täten myös eurooppalaisvalmisteisten lentokoneiden hankintaa.

Euroopan neuvoston luovuttua taloispakotteista kaupan Iraniin odotetaan lähtevän kovaan kasvuun. Osa yhdysvaltain asettamista pakotteista jää kuitenkin edelleen voimaan.

Iran Air:in nykylaivastossa on 43 lentokonetta ja mukana on mm. Airbus A300-, Airbus A310-, Airbus A320-, Boeing 747SP ja Boeing 747-200 -koneita. Kaikkiaan Iranissa on yli 200 siviilikonetta mutta niistä suurin osa ei ole lentokelpoisia.

Yhtiö on ainoa maailmassa, joka operoi edelleen Boeing 747SP-koneella (special performance). Kyseessä on pitkille matkoille suunniteltu modifioitu Boeing 747-100. Iran Air oli yksi koneversion alullepanija suunnitellulla Tehran - New York -reitillään.

Vuonna 1944 perustettu Iranian Airways muutti nimensä Iran Air:ksi vuonna 1962, kun se yhdistyi yksityisen Pars Airwaysin kanssa. IranAir on ollut kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n jäsen vuodesta 1964 ja se on myös IOSA rekisteröity yhtiö.

Iran Air operoi 28 kohteeseen ulkomailla ja 26 kohteeseen kotimaassaan. Yhtiö on Euroopan lentoyhtiöiden mustalla listalla toimintarajoitettujen lentoyhtiöiden listalla.

Lue myös: