Huhtikuussa 2013 tulee voimaan EY-asetus, jonka mukaan kaikki lentorahti pitää turvatarkastaa, ellei lähettävällä tavarantoimittajalla ole viranomaisen antamaa ns. tunnetun lähettäjän hyväksyntää. Suomessa hyväksynnän myöntää Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi. Jos yritykset eivät hanki tunnetun lähettäjän hyväksyntöjä, lentorahdin turvatarkastusten pelätään ruuhkautuvan pahasti sekä Suomessa että Euroopan suurissa rahtiterminaaleissa, joihin lentorahtia kuljetetaan Suomesta autokuljetuksina. Potentiaalisia tunnetun lähettäjän hyväksyntää tarvitsevia yrityksiä on Trafin tietojen mukaan 400–500. Tällä hetkellä kuitenkin vasta alle kymmenen yritystä on saanut hyväksynnän. Trafi antaa hyväksynnän riippumattoman arvioijan suorittaman tarkastuksen perusteella ja vie tiedon EU:n tietokantaan. Hyväksynnän voi nopeimmillaan saada noin viikossa, mutta jos hyväksyntähakemukset kasautuvat, niin aikaa menee huomattavasti enemmän. Trafin hyväksymiä riippumattomia arvioijia on viisi. Hyväksynnän kustannukset ovat keskimäärin 600–1000 euroa. Vuosimaksu on 100 euroa. Tunnetun lähettäjän hyväksynnän edellytyksenä olevat turvavaatimukset eivät suurestikaan eroa siitä, mitä yritykset nykyiselläänkin tekevät yritysturvallisuuden puitteissa. Tarkoituksena on varmistaa, että yritys valmistaa ja säilyttää lentorahtia tiloissa, joihin ulkopuolisilla ei ole pääsyä. Lentorahtia käsittelevän henkilöstön on tunnettava turvavaatimukset ja yrityksen tulee nimetä turvavaatimusten toteuttamisesta vastaava henkilö
|
|||