Jättimäiseen Kauppakeskus Rediin valmistuu parhaillaan saksalaisen Indoor Skydiving Germanyn valmistama ja kotimaisen Lentotehdas Oy:n omistama täysimittainen ISG 14.1200 -tuulitunneli. Laitteella simuloidaan vapaapudotusta, jossa laskuvarjoharrastajat lentävät taivaalla ennen varjon avaamista. Tunnelissa alhaalta tuleva voimakas ilmavirta mahdollistaa vastaavan tunteen lentämisestä. Virtauksessa voi liikkua hallitusti raajoja liikuttamalla sekä kehon asentoa muuttamalla. Kyseessä on ns. standardikokoinen tunneli, jonka vapaapudotusalueen halkaisija on 4,26 metriä. Siinä alhaalta ylös maksimissaan 300 km/h nopeudella kulkevan ilmavirran tuottaa 1200 KW:n tehoinen sähkömoottori.
Rakennuksen kulmauksessa sijaitseva vapaapudotustunneli ja siellä lentävät ihmiset näkyvät suurten ikkunoiden kautta ulos katualueelle. Liikenneyhteydet ovat myös kunnossa, sillä Kalasataman metroasemalta on paikalle vain parin minuutin kävelymatka.
Kyseessä on jopa kymmenen miljoonan arvoinen hanke, sillä pelkästään itse vapaapudotustunneli on arvoltaan useita miljoonia euroja. Jättihanke käynnistyi noin kaksi ja puoli vuotta sitten. Tavoitteena oli tuoda tuulitunnelilentäminen ihmisten luo kaupungin keskustaan hyvien kulkuyhteyksien päähän.
”Yhteistyösuhteemme SRV:n kanssa Redin kehittämisessä on pitkä. Olemme puhuneet omistajien kanssa jo muutaman vuoden ajan elämystalouden kasvusta ja sen tuomisesta kauppakeskukseen. SRV:llä ja Redillä on kova halu tehdä erilaista”, kertoo Lentotehtaan hallituksen jäsen Sami Juutinen. ”Kaupungin keskusta oli ainoa paikka ja neuvottelimme pitkät vuokrasopimukset. Neliömielessä olemme iso vuokralainen, kun yksi kulma talosta on kokonaan käytössämme”, jatkaa Juutinen. Yksi huolenaihe on ollut ilmavirran ja puhaltimen aiheuttama melu ja sen hallintaan onkin panostettu merkittävästi.
Rakennustyöt käynnistyivät noin vuosi sitten ja siitä ensimmäiset puoli vuotta rakennettiin perustuksia ja runkoa. Nyt viimeisen puolen vuoden ajan työt ovat keskittyneet tuulitunnelin rakentamiseen. Sen toteuttaa valmistaja ISG. Lentotehtaan Rediin rakennetun Fööni-vapaalentotunnelin käyttöiäksi on arvioitu suunnitellun käyttötuntimäärän mukaan minimissään 25-30 vuotta. Moottorin laakereiden käyttöikä on vähintään 25 vuotta.
Vapaapudotussimulaattorin rakentaminen kauppakeskukseen on vaatinut mittavia järjestelyjä. Rakennustöiden haasteena oli tunnelin koko erityisesti pystysuunnassa. Tuulitunnelin korkeus on noin 34 metriä ja se vastaa 5-6 kerroksistsa kerrostaloa. Laitteiston pinta-ala on noin 10x20 metriä ja sen näkyvän osan ala- ja yläritilän väli on 32 metriä. Tunnelirakenteen suuret osat laskettiin rakennukseen katon kautta nosturilla, jonka jälkeen katto suljettiin joulukuussa 2017. Itse jättimäinen ja erittäin painava moottorirakenne kasattiin rakennuksen ulkopuolella, jonne oli ensin rakennettava mittavat perustukset. Noin 46 tonnin painoinen moottori siirrettiin kasaustyön jälkeen sisään rakennuksen seinästä tammikuussa 2018. Rakennuksen ulkoseinässä näkyvät tuulitunnelin ilmanotto- ja poistoaukot. Niiden avulla jäähdytetään tuulitunnelin ilmavirtaa, joka kiertää useamman kerroksen kautta mittavien äänenvaimennusratkaisuiden sisällä. Rakennuksen ulkopuolella ääni ei tule erottumaan katumelusta eikä tuulitunnelin olemassaolo kuulu sisällä kauppakeskuksessakaan.
Itse tuulitunnelissa korvatulpat kuitenkin tarvitaan. Sinne siirrytään erityisen ilmalukon kautta. Lentäjän varusteisiin kuuluvat myös haalari sekä kypärä. Tuulitunneli käynnistettiin ensimmäisen kerran helmikuussa 2018 ja 16. helmikuuta tehtyihin avauslennätyksiin haettiin yksi satunnainen ihminen Helsingin keskustasta. Ennen avaamista tehdään vielä erinäisiä koeajoja kymmenien tuntien ajan. Teknisen koekäytön aikana selvitetään mm. virtauksen turbulenttisuutta. Varsinaisia viranomaisvaatimuksia tuulitunnelilentämiselle ei ole olemassa. Pitkän linjan laskuvarjotaustaiset yrittäjät ovat kuitenkin tehneet toiminnasta riskianalyysit. Kesän 2018 aikana tunnelia koekäyttävät vielä ennen avaamista mm. alan harrastajat.
Sen ilmankierto on vaaka-asennossa olevan kahdeksikon muotoinen. Lento-osa on keskellä. Föönin virtaus puolestaan kulkee 0:n muotoisessa kierrossa. Seuraavaksi lähimmät vapaalentotunnelit ovat Tukholmassa ja Pietarissa. Ensimmäiset maailmalle asennetut ISG:n tuulitunnelit ovat ehtineet jo kymmenen vuoden ikään. Niitä on ajettu kuukausien ajan 24/7 -periaatteella. Järjestelmän eri komponentteja tarkkaillaan ja tarkistetaan eri tahtiin. Osa tarkastuksista tehdään päivittäin, osa viikottain tai kuukausittain.
Hankintalistalla on ollut erinäinen määrä ilmailun liittyvää rekvisiittaa lentokoneen osista matkustajaistuimiin. Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi koulutustila, pukuhuoneet ja pukeutumistilat alan harrastajille sekä kaksi neuvotteluhuonetilaa yritysvieraita ajatellen. ”Meillä on oma sisäänkäynti ja tarvittaessa mahdollisuus tuulitunnelin käyttöön 24/7-periaatteella. Olemme tehneet ison työn äänenvaimennuksille, joka oli perusedellytys koko hankkeelle. Hiljaisuus oli tärkeää”, kertoo Lentotehtaan toimitusjohtaja Mauri Väistö.
Kouluttajan kanssa tunneliin tulevalle aloittelijalle virtausnopeus on eri kuin kokeneelle harrastajalle. Tunneliin näkyvällä näytöllä lentäjä tai lentäjät näkevät nimensä, ajan kulumisen ja ilmavirran nopeuden. Alaikäraja tunnelilennolle on viisi vuotta. Varsinainen lentoalue on noin 4,5 metriä korkea lasiseinäinen putki mutta periaatteessa joissain tapauksissa on mahdollisuus nousta myös lasiosuuden yläpuolelle jopa 20 metrin korkeuteen. Tuulitunnelin alapinnan turvaverkosta eli lattiapinnasta alaspäin tunnelia näkyy 12 metrin verran.
Kyseisen lentoajan kerrotaan vastaavan kahden laskuvarjohypyn ja noin 6000 metrin vapaapudotusta. Hintaa aloituspaketilla on 59 euroa. Tarjolla on myös 450 euron arvoinen lentolupakirja, jossa mm. opitaan käännökset ylös, alas ja eteen. Lentokertoja on kaikkiaan viisitoista. Sen jälkeen voi siirtyä ns. pro-lentäjäksi, joka saa lentää ominpäin ilman lentokouluttajaa. Tuulitunnelia vuokrataan harrastajille noin 500-800 euron tuntihinnalla vuorokauden ajasta riippuen. Harrastajat lentävät kerrallaan noin 10-15 minuutin jaksoja.
”20 minuuttia on jo paljon lentämistä. Tuulitunnelissa olo tuntuu kropassa jo muutaman minuutin jälkeen jo pelkästä jännityksestä mutta kyseessä on siis fyysinen suoritus”, jatkaa Väistö.
”Föönin alustavaa markkinointia on jo tehty ja suuremmat kampanjat ovat käynnistymässä. Avauksen jälkeen edessä on pian pikkujoulukausi. Toivomme kasvattavamme lajin harrastajapohjaa”, sanoo Väistö. ”Suomalaisia laskuvarjohyppääjiä on tuhatkunta ja tunnelilentoharrastajia on heidän lisäkseen kasvavissa määärin. Haluamme kasvattaa harrastajamääriä ainakin muutamilla tuhansilla. Kiinnostus tuotettamme kohtaan on ollut kovaa”, iloitsee Väistö.
”Saimme 150 hakemusta lentokouluttajiksi, joista töihin valitaan kymmenkunta. Todennäköisesti puolella valituista tulee olemaan hyppykokemusta ja puolella vastaavasti ei. Olemme jo aiemmin valinneet pääkouluttajan tehtävään. Haluamme palvelukseemme kattavasti osaamista”, sanoo Väistö. Tuulitunnelilentäminen on Kansainvälisen ilmailuliiton FAI:n (Fédération Aéronautique Internationale) alaisuudessa toimiva laji. Kilpailuissa suurin ryhmä on neljä henkeä mutta näytösluonteisesti on tehty myös ns. 8-way:ta. Kilpailut ovat myös Föönin suunnitelmissa ja ensimmäisen kerran Helsingin keskustan uudessa tuulitunnelissa kisataankin vielä vuoden 2018 aikana. Tulevaisuudessa Föönissä nähtäneen myös SM- ja jopa MM-kisoja.
|
|||