Lomailijat lensivät alkukesänä Kreikkaan ja Turkkiin - sekä Legolandiin

legolandnet_legoKreikka vahvisti kesä-heinäkuussa asemaansa suomalaisten suosituimpana lomailumaana tilauslentoliikenteessä, ilmenee Finavian lentoasemien matkustajatilastoista. Yksittäisistä kohteista kasvussa olivat erityisesti Kreikan Iraklion ja Tanskan Billund.

Vaihtelut selittyvät muun muassa matkatoimistojen ja lentoyhtiöiden tarjonnan muutoksilla. Kaikkiaan lentomatkustamisen määrä väheni hieman edellisvuoden kesä-heinäkuuhun verrattuna.

Finavian tilastojen mukaan tämän vuoden kesä-heinäkuussa suosituimmat tilauslentokohteet Suomesta olivat Kreikka, Turkki, Bulgaria ja Espanja.

Kreikka oli suosituin; sinne lennätettiin tilauslennoilla yhteensä 140 584 matkustajaa eli neljä prosenttia viime vuotta enemmän.Turkin, Bulgarian ja Espanjan suosio tilauslentokohteina puolestaan heikkeni. Espanjaan lensi tilauslennoilla peräti 41 prosenttia vähemmän matkustajia Suomesta kuin viime vuonna eli 21 192 matkustajaa.

Selkeää pudotusta Espanjan-tilauslennoissa selittävät muun muassa reittiliikenteen samanaikainen kasvu joidenkin kohdekaupunkien osalta sekä muutokset kansainvälisten turistien tilauslennoissa.

Lähikohteet olivat tänä vuonna selvästi suositumpia kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Tanska oli tilauslentokohteista seitsemänneksi suosituin: sinne lensi matkustajia 68 prosenttia viime vuotta enemmän eli yhteensä 6 643 henkilöä.

Näistä matkoista lähes kaikki suuntautuivat Legolandista tunnettuun Billundiin, jonka suosio kaksinkertaistui viime vuodesta. Billund olikin lähes yhtä suosittu tilauslentokohde kuin suomalaisten perinteinen suosikki Kos.

"Kreikka on aina kuulunut suomalaisten suosikkilomakohteisiin ja näyttää pitävän pintansa vuodesta toiseen. Edes talouden myllerrykset eivät ole säikäyttäneet matkustajia. Tilauslennoissa tapahtuvia vaihteluita selittää joidenkin kohteiden osalta myös se, jos samaan paikkaan suuntautuvassa reittiliikenteen tarjonnassa on tapahtunut muutoksia", toteaa Finavian viestintäjohtaja Mikko Saariaho.

Kaupungeittain tarkasteltuna suomalaisten suosituimpia lomailukohteita olivat Turkin Antalya, Kreikan Hania ja Rhodos, jonne kuhunkin lensi tilauslennoilla yli 40 000 suomalaista. Espanjan Palma de Mallorca oli neljänneksi suosituin tilauslentokaupunki, ja sen suosio näyttääkin olevan palautumassa takavuosien tasolle.

Suhteellisesti eniten suosiotaan kasvatti Kreikan Iraklion, jonne lennätettiin tilauslennoilla yhteensä 10 839 matkustajaa eli 176 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa enemmän. Etelän tilauslentokohteista suosiotaan menetti erityisesti Egyptin Hurghada. Sinne lennätettiin yhteensä 1 721 tilausliikennematkustajaa, mikä oli puolet edellisvuotta vähemmän.

Finavian ylläpitämien 25 lentoaseman kautta lensi vuonna 2011 yhteensä noin 19 miljoonaa matkustajaa. Suomen vilkkaimman lentoaseman, Helsinki-Vantaan, kautta lensi vuonna 2011 yhteensä 14,9 miljoonaa matkustajaa.

"Tilauslentoja lennetään Helsinki-Vantaan lisäksi useista eri maakunnista. On hyvä, että suomalaiset pääsevät lomailemaan sujuvasti kotikentältään. Samalla lomalennot tuovat monelle maakuntalentoasemalle tärkeää matkustajavirtaa, joka edesauttaa lentoaseman ylläpitämistä ja lentoyhteyksien säilymistä maakunnasta", Mikko Saariaho Finaviasta toteaa.

Finavian Tilastokeskuksella vuonna 2010 teettämän lentomatkustajatutkimuksen mukaan Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajista 55 prosenttia on miehiä ja 45 prosenttia naisia. Matkustajista 47 prosenttia matkustaa vapaa-ajan matkalla, 38 prosenttia työmatkalla ja 15 prosenttia vierailee ystävien tai sukulaisten luona.

Taloustilanne on alkanut vaikuttaa myös lentomatkustamisen kokonaismäärään, joka kääntyi kesällä laskuun. Tammi-huhtikuussa 2012 reitti- ja tilauslentojen yhteenlasketut matkustajamäärät vielä kasvoivat, mutta kesäkuussa lentomatkustajia oli yhteensä 2,4 prosenttia ja heinäkuussa 4,3 prosenttia edellisvuoden vastaavaa aikaa vähemmän.