Lufthansan lentäjien lakko sotkee liikenteen Münchenissä

LufthansaA380_noseLufthansa on joutunut perumaan osan lennoistaan Münchenin hubissaan. Syynä on lentäjäjien ulosmarssi keskiviikkona10. syyskuuta kello 10-18 välisenä aikana. Yhtiön lentäjiä edustava Vereinigung Cockpit (VC) lakkoilee jo kolmatta kertaa viimeisen kahden viikon aikana. Lakko peruu myös lennot Suomeen

Vaikka VC on ilmoittanut kaikkien Münchenin hubin lentäjien olevan lakossa uskoo Lufthansa voivansa hoitaa kaukoliikenteen lennot vapaaehtoisvoimin työnseisauksesta huolimatta. Viiveiltä ei kuitenkaan voida välttyä.

Saksan sisäisen ja Euroopanliikenteen osalta Lufthansa peruu noin 110 lentoja, jotka vaikuttavat noin 13500 matkustajan suunnitelmiin. Lakon myötä myös Lufthansan Münchenin ja Helsinki-Vantaan väliset lennot on peruttu.

Vereinigung Cockpitin työnseisaukset ovat häirinneet Lufthansa konsernin liikennettä viimeksi 5. syyskuuta ja sitä ennen 29. elokuuta. Keväällä 2014 oli myös kolmen päivän mittainen lakko.

Lentäjät haluavat pitää kiinni mahdollisuudestaan jäädä eläkkeelle joustavasti. Liiton mukaan olemassaoleva vairhaiseläkejärjestelmä on lähes ilmainen yhtiölle. Vanhenpien ja parempipalkkaisten ohjaajien siirtyminen pois työelämästä alentaa myös ohjaamokustannuksia. Lisäksi lentäjät ovat uransa varrella maksaneet elämahdollisuudestaan.

Vereinigung Cockpit edustaa noin 9300 saksalaisyhtiöissä työskentelevää lentäjää.

Lista perutuista Lufthansan lennoista

Lue myös: