Varusmieskoulutus uudella Stinger RMP Block 1 -järjestelmällä aloitetaan tänä vuonna Karjalan prikaatin Salpausselän ilmatorjuntapatteristossa. Uudet lämpöhakuiset ohjukset korvaavat vanhentuvia neuvostoliittolaisia ohjus- ja ammusilmatorjuntajärjestelmiä.

Puolustusministeriö päätti tammikuussa 2014 Stinger-ilmatorjuntaohjusjärjestelmän hankinnasta maavoimille. Se käsittää yhdysvaltalaiset Raytheon FIM-92 Stinger RMP Block 1 -ohjukset, ampumalaitteet, lämpötähtäimet sekä koulutuslaitteet. Järjestelmä on nimetty Puolustusvoimissa käyttöönottovuoden mukaisesti tunnuksella Ilmatorjuntaohjus 15 (ITO15).

Hankinta sisältää lisäksi käytön vaatiman koulutuksen, tukeutumismateriaalia, varaosia, käyttöön ja ylläpitoon tarvittavan dokumentaation, käyttöön ja laadunvalvontaan liittyviä palveluita sekä ohjusten kunnonvalvonta- ja elinjaksoseurannan.

Ohjushankinta tunnettiin EKITO-hankkeena (erittäin lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjus). Sillä etsittiin seuraajaa vanhentuneille venäläisvalmisteisille olalta laukaistaville lämpöhakuisille ItO-86 M Igla -ohjuksille. Lähi-ilmatorjunta olalta laukaistavilla ohjuksilla on keskeinen osa hajautettua taistelutapaa.

Hanke alkoi vuonna 2009 ja se sisältyy budjettikehykseen. Lämpöhakuisilla ohjuksilla korvataan osittain myös käytöstä poistettavien, yli 50 vuotta vanhaa tekniikkaa edustavien  ammusilmatorjuntayksiköiden suorituskykyä. Tämä tarkoittaa mm. 23 ItK 61 -kaksoisilmatorjuntatykkejä eli tutummin 23-millisiä Sergeitä (Zu-23-2).

Nyt ostettuja maalin lämpöherätteeseen hakeutuvia Stingereitä on käytetty onnistuneesti kiinteä- ja pyöriväsiipisten maalien torjuntaan niin koeammunnoissa kuin taistelukentällä. Se soveltuu luonnollisesti myös miehittämättömien UAV-koneiden tuhoamiseen.

Stingereillä on sotatilanteissa pudotettu yli 270 ilma-alusta. Koeolosuhteissa kaikkiaan noin 1500 laukaisussa Stingerin luotettavuudeksi on saatu yli 90 prosenttia.

Stingerin ensimmäinen versio otettiin käyttöön 1981. Niitä toimitettiin mm. Neuvostoliittoa vastaan taistelleille afgaanisisseille.

Ampuja seuraa maalia tähtäimellään. Jos ilma-aluksen tuottama lämpöheräte on riittävä, ohjuksen infrapuna-hakupää lukittuu siihen. Äänisignaali ilmaisee laukaisuvalmiuden Stinger-operaattorille.

Laukaisun jälkeen heittopanos työntää ensin ohjuksen ulos olkapäälle tuettavasta laukaisulaitteesta (kuva vasemmalla).

Vasta jonkin matkan päässä varsinainen rakettimoottori käynnistyy ja kiihdyttää ohjuksen matkavauhtiinsa (otsikkokuva). Moottorin polttovaiheen päätyttyä Stinger ohjautuu inertiansa voimalla kohti maalia.

Aivan ensimmäiset olalta laukaistavat infrapunaohjukset (MANPADS, Man Portable Air-Defence Systems) lukittuivat ensin vain poistuvien maalien suihkumoottorien erittäin kuumiin poistovirtauksiin. Niitä oli myös helppo harhauttaa soihtuheitteillä.

Modernit lämpöhakuiset ilmatorjuntaohjukset kuten Stinger pystyvät erottelemaan maalin taustastaan myös etusektorista eli torjumaan vasta hyökkäykseen hakeutuvia koneita. Niiden häirinnänsietokyky on myös merkittävästi parempi.

Peruskunnostettujen Stinger-ohjusten hankinta jatkaa Puolustusvoimien linjaa ostaa edullista mutta edelleen täysin toimivaa käytettyä kalustoa. Monia kauppoja voi pitää varsin onnistuneina. +TT+

Lue aiempia Lentoposti.fi -juttuja aiheesta: