Nummelan lentokentän ilmailutoiminta ja liikuntakäyttö turvattiin 30-vuotisella sopimuksella

OH-YHB_ja_OH-369_Nummela_180818Vihdin kunta ja Nummelan lentokenttäyhdistys ry ovat 28. elokuuta 2019 solmineet uuden vuokrasopimuksen lentokenttäalueesta. Pitkän sopimuksen myötä turvataan lentotoiminnan jatkuminen ja kuntalaisten liikuntamahdollisuudet alueella. Osapuolet kertovat pitkäaikaisen vuokrasopimuksen mahdollistavan toiminnan kehittämisen pitkäjänteisesti.

Nummelan lentokentän uusi vuokrasopimus mahdollistaa uudet investoinnit lentokenttäalueelle sekä takaa toiminnan turvallisuuden ja ympäristöystävällisyyden. Sopimus on pituudeltaan 30 vuotta, joka on jaettu kahteen osaan. Sopimuksen ensimmäinen osa on 20 vuotta, jota seuraa tarkastelujakso ja automaattinen sopimuksen jatko 10 vuodella.

OH-YHE_Nummela_180818Lentokentälle tehtävien perusparannusten ansiosta saavutettavuus paranee ja lentokentälle voi kunnan mukaan laskeutua pian myös kaksimoottorikoneilla. Vihdin kunta on saanut vuonna 2018 valtiolta lentokenttäavustusta Nummelaa varten 450 000 euroa.

Lentokenttäalueella tehdään asfaltointia syksyn aikana. Nykyinen pääkiitotie 04/22 saa asfaltin pintaansa 1200 metrin matkalta ja leveys kasvaa nykyisestä kymmenestä metristä 20 metriin. Myös poikkikiitotie alfaltoidaan osittain kiitoteiden risteykseen saakka. Niiden lisäksi tehdään uusia rullausteitä ja asematasoa. Kaikkiaan hankkeeseen on varattu noin 750 000 euroa.

Nummelan perinteikkäällä lentopaikalla on lennokkitoimintaa, purjelentoa, sekä yleisilmailua erityisesti ultrakevyillä koneilla. Mukaan mahtuu myös varjo- ja riippuliitotoimintaa. Kaupallisen toiminnan osalta lentokentällä voidaan antaa lentokoulutusta ja teknisiä palveluita. Omat mahdollisuutensa antavat myös miehittämättömän ilmailun ratkaisut.

Nykyisin lentokentällä on kaksi suurempaa hallia ja lukuisia pienempiä. Syksyn aikana sinne kohoaa poikkeusluvalla kaksi uutta noin 1200 neliömetrin kokoista hallirakennusta.

Niistä toiseen siirtyy Malmilla vuosikymmenet kouluttanut BF-lento ja toinen on paikallisen Cumulus-purjelentokerhon uusi halli. Sinne tullee tarjolle ja mahdollisesti vuokralle jopa 15 uutta konepaikkaa. Hallien odotetaan valmistuvan vuoden vaihteessa.

Nummela_1Alueelle on tehty varaus myös kolmannelle hallirakennukselle, joka mahdollistaisi kooltaan jopa Douglas DC-3 -koneen kotitukikohdan siirtymisen Nummelaan.

Lentopaikalla sijaitsee myös ravintola- ja majoituspalveluita tarjoava Air Hotel eli entinen Air Motel. Osa siitä on vanhaa Helsinki-Vantaan lentoaseman parakkiterminaalia.

Lentotoiminnan turvaamisen kanssa kenttäalueen ja Nummelanharjun käyttöä kehitetään myös muuhun virkistystoimintaan. Alueen ulkoilureittiverkostoa kehitetään ja lentokenttäaluetta voi käyttää joustavasti suurten tapahtumien järjestämiseen. Talviaikana alueella on latuverkosto ja retkiluistelurata.