Tiedotustilaisuudessa kerrotaan viranomaisten puolelta se, mitä onnettomuuden tutkinta on tähän saakka pitänyt sisällään ja mitä tehdyt tutkimukset ja selvitykset ovat kertoneet onnettomuuden kulusta. Vehmersalmella veteen uponnut vesitaso nostettiin maanantaina onnistuneesti lähes 20 metrin syvyydestä. Onnettomuuskeskuksen tutkijat ovat päässeet tekemään omia tutkimuksiaan aamusta alkaen . Onnettomuudessa tuhoutunut Cessna 185 oli noussut paikkakunnan keskustan rannasta. Se teki silminnäkijöiden mukaan kaarroksen takaisin ja lensi jostain syystä matalalla lähellä järven pintaa. Kellukkeen osuttua veteen kone kiepahti ylösalaisin ja upposi nopeasti. Neljästä koneessa olleesta saman perheen jäsenistä vain yksi pelastui. Nuorin 11-vuotias nousi paukkuliivien kannattamana pinnalle. Lehtitietojen mukaan hänet oli autettu ulos uponneesta koneesta ja samalla laukaistu liivi.
|
|||