Patria on solminut sopimuksen Rajavartiolaitoksen kahden Agusta/Bell 412 EP-helikopterin modernisoinnista. Modifikaatiolla kopterit saatetaan vastaamaan nykyisiä operatiivisia tarpeita vuoden 2017 loppuun mennessä. Järjestelmäpäivitys sisältää avioniikan ja tehtäväjärjestelmien, potilaspaarien ja lämpökameran (FLIR) uusinnan sekä videodatayhteyden integroinnin koptereihin. Näiden päivitysten jälkeen molemmat kopterit ovat myös NVG-yhteensopivia eli mahdollistavat pimeänäkölaitteiden käytön ohjaamossa. Päivitys turvaa kopterien operatiivisen suorituskyvyn ja eliniän jatkamisen 10-15 vuoden ajanjaksolle. Sopimuksen arvo on noin 3 miljoonaa euroa, ja koko hankkeen noin 4,6 miljoonaa euroa. Järjestelmäpäivityksen jälkeen kopterit operoivat Pohjois-Suomen alueella. ”Patrian tarjous oli kilpailukykyinen, ja yhtiön tarjoama tekninen ratkaisu erittäin hyvä. Tällä sopimuksella varmistamme kopterien tehokkaan operatiivisen käytön pitkälle tulevaisuuteen Pohjois-Suomen haastavissa lento-olosuhteissa”, tiivistää eversti Antti Pesari Rajavartiolaitokselta. Patrialla on EASA Part 21J -suunnitteluhyväksyntä, jonka myötä yhtiö laajentaa perinteisesti sotilasilma-aluksiin suuntautunutta toimintaansa myös siviilirekisterissä olevien lentokoneiden ja helikopterien vaativiin muutostöihin. ”Tämä on Patrialle merkittävä sopimus ja päänavaus siviili-ilmailurekisterissä olevien ilma-alusten modifikaatioissa. Järjestelmäpäivityksessä pystymme hyödyntämään Patrian eri liiketoimintayksiköiden osaamista ja yhteistyötä konsernin sisällä. Koptereiden päivityksen suunnittelutyö tehdään Suomessa ja asennukset Patrian Ruotsin toimipisteessä Arlandassa”, kertoo Leo Vanhatalo. Patrialla on vankka osaaminen ja kokemus sotilasilma-alusten modifikaatioiden toteuttamisessa. Tästä hyvänä esimerkkinä on muun muassa Ilmavoimien BAE Systems Hawk Mk51A- ja Mk66-koneiden ohjaamoiden ja avioniikkajärjestelmien modernisointiprojekti, jonka avulla Hawk-kaluston elinikää voitiin pidentää lähes kahdellakymmenellä vuodella.
|
|||