Pilatus Porter -hyppykone syöksyi maahan Belgiassa - 11 sai surmansa

pilatus_porter_wikimedia_JDrewes(päivittynyt) Laskuvarjohyppääjiä kuljettanut Pilatus PC-6 Turbo-Porter -potkuriturbiinikone (OO-NAC) on syöksynyt maahan Belgiassa lauantaina 19. lokakuuta. Turmassa kuoli koneen ohjaaja ja kymmenen hyppääjää. Silminnäkijöiden mukaan koneesta oli pudonnut osia ennen sen maahansyöksyä, mutta tiedot ovat vielä hyvin epävarmoja.

Onnettomuus tapahtui Marchovletten kylässä lauantaina kello 16 maissa paikallista aikaa. Namur Paraclubin Porter oli lähtenyt lennolle Namur-Suarleen yleisilmailukentältä (EBNM).

Kone syöksyi pellolle ja kuvien perusteella hylky syttyi palamaan. Ilmeisesti osa koneessa olleista oli yrittänyt pelastautua hyppäämällä, mutta heidän varjonsa eivät olleet ehtineet avautua.

Joidenkin tietojen mukaan kone olisi ollut lennolla jo 10 minuuttia, joilloin se olisi ehtinyt varsin korkealle ennen turmaa. Toiset silminnäkijälausunnot viittaavat siihen, että onnettomuus olisi tapahtunut huomattavasti aiemmin lentoonlähdön jälkeen.

Kansainvälisessä uutisvirrassa kerrotaan, että koneesta olisi irronnut toinen siipi. Jos näin on tosiaan käynyt, Pilatus on voinut joutua voimakkaaseen pyörimisliikeeseen, joka on haitannut koneesta ulospääsyä.

Pilatus PC-6 Porter on sveitsiläinen potkuriturbiinikone. Se on ylätaso, jonka siivet ovat tuettu streevoilla. Koneen mäntämoottoriversio teki ensilentonsa 1959 ja potkuriturbiinilla varustettu Turbo-Porter vuonna 1961.

Tässä koneessa on Pratt & Whitney Canada PT-6 -potkuriturbiini. Porteria pidetään varsin luotettavana lentokoneena.

Koneen ominaisuudet tekevät siitä mainiosti hyppytoimintaan soveltuvan. Se pystyy nopeaan lentokiertoon, koska alastulo tehdään jyrkässä kulmassa beta-kulmille säädetyn potkurin jarruttamana. Koneen oikealla kyljella on hyppytoiminnan mahdollistava liukuovi.

Suomessa on jo 70-luvulla hypätty Pilatus Portereista. Kuluvana vuotena on maassamme operoinut hyppykäytössä kaksi ulkomailta vuokrattua Porteria.