Purjelentopäivä innostaa ilmailemaan viikonloppuna maanlaajuisesti

Purjelento_1Kaikkiaan 16 ilmailukerhoa eri puolella Suomea järjestää avoimien ovien purjelentopäivän tulevana viikonloppuna 22.-23. elokuuta. Tapahtuma on osa pohjoismaista purjelentopäivää. Vierailijoille tarjotaan viikonlopun aikana ilmailutietouden lisäksi myös ilmaisia esittelylentoja.

Ilmailukerhoissa eri puolilla Suomea järjestetään avoimien ovien Purjelentopäivä 22.–23. elokuuta 2015. Tapahtuman ideana on tutustuttaa ilmailusta kiinnostuneita purjelentolajin saloihin.  Ympäri maata toimivat ilmailukerhot esittelevät lajia saman viikonlopun aikana oman toimintansa puitteissa kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Jokaisella tapahtuman osallistujalla on mahdollisuus päästä jopa ilmaiseksi esittelylennolle ja tutustua koneisiin sekä harrastajiin omalla paikkakunnallaan.

Tapahtumiin on vapaa pääsy ympäri Suomen, mutta jotkin kerhot velvoittavat ennakkoilmoittautumisia esittelylennoille. Lisätietoa aikatauluista ja paikoista löytyy osallistuvien kerhojen verkkosivuilta.

Mukana on yhteensä 16 ilmailukerhoa, jotka sijoittuvat kartalla aina Nummelasta Sodankylään saakka. Tapahtuman voidaankin sanoa tarjoavan ilmailusta kiinnostuneille ohjelmaa maanlaajuisesti.

Toimintaa järjestetään seuraavilla paikkakunnilla: Helsinki, Hyvinkää, Joensuu, Kauhava, Kuopio, Loppi, Nummela, Oulu, Pieksämäki, Pori, Savonlinna, Sodankylä, Turku, Vaasa ja Varkaus.

Tapahtuma on osa pohjoismaista purjelentopäivää, jota vietetään sunnuntaina 23. elokuuta. Suomessa vastaava tempaus on järjestetty aikaisemminkin, mutta samanlaista perinnettä kuin muilla pohjoismailla ei Suomella vielä ole.

Ilmailuliiton ja purjelentotoimijoiden tarkoituksena on saada tämän vuotisesta tapahtumasta jokavuotinen jatkumo ja vakiinnuttaa Suomi kiinteästi osaksi kansainvälistä Nordic Gliding Day -tapahtumaperinnettä.

Osallistuvat kerhot kartalla sekä linkit lisätietoihin