Qatarin sisäministeriö, matkailuministeriö ja QatarAirways julkistivat viisumivapausohjelman, joka koskee kaikkiaan 80 maan kansalaisia. Muutos tulee voimaan välittömästä ja siitä odotetaan piristysruisketta viime aikojen vaikeuksien jälkeen. Suunnitelmissa on uusia vapauksia myös Britannian, USAn, Kanadan, Australian ja Uuden Seelannin kansalaisille. "Ilmoituksemme tekee Qatarin valtiosta alueen avoimimman maan. Merkittävän muutoksen myötä useat kansallisuudet voivat tulla maahan ilman viisumia", sanoi Qatar Airways -konsernin johtaja Akbar Al Baker. Qatar helpotti viisumivaatimuksia edellisen kerran marraskuussa 2016. Tuolloin käyttöön otettiin kauttakulkuviisumi, joka mahdollisti kaikkien kansalaisuuksien jatkoyhteydet Qatarin kautta 5-96 tunnin pysähdyksellä eli maksimissaan neljän päivän mittaisella maassaololla. Toukokuussa 2017 Qatar aloitti yhdessä Qatar Airwaysin kanssa mainostamaan stopover-mahdollisuutta, jotka johtivat alkuvuoden 2017 ainana 39 prosentin lisäykseen stopover-matkustuksessa. Nyt julkaistulla 80 maata koskevalla Visa waiver -ohjelmalla on erilaisia rajoituksia maassa olon suhteen eri kansallisuuksille. Suomi on mukana kaikkiaan 33 valtion joukossa, joiden kansalaiset eivät tarvitse ennakkoviisumia ja jotka kuuluva Visa waiver -ohjelman piiriin saapuessaan Qatariin. Myönnettävä maahanpääsy on voimassa 180 päivää, jonka aikana matkustaja voi oleilla Qatarissa 90 päivää usealla eri matkalla. Suomen ohella tähän ryhmään kuuluvat mm. myös muut Pohjoismaat ja Baltian maat. Yhdysvallat ja Iso-Britannia kuuluvat viisumivapausohjelman toiseen ryhmään, joille voidaan myöntää 30 päivän mittainen maahanpääsy. Luvalla saa olla Qatarissa 30 päivää yhdellä tai usealla vierailulla. Tätä lupaa voidaan jatkaa vielä 30 päivällä. Qatarin matkailua ovat koetelleet Yhdysvaltojen asettamat ja myöhemmin muuttamat turvatarkastusvaatimukset sekä naapurivaltioiden asettamat lentoliikennerajoitukset. Oneworld-allianssiin kuuluva ja yksi maailman nopeimmin kasvava lentoyhtiöjätti Qatar Airways lentää lentoja myös Helsinki-Vantaan ja Dohan välillä. Qatar Airwaysin laivastossa on yli 200 modernia matkustajakonetta. Dohan lentokentän kautta kulki tammi-kesäkuussayli 19 miljoonaa matkustajaa. Kasvua edellisvuoteen verrattuna on noin kahdeksan prosenttia.
|
|||