Venäjän ilmavoimien lentotoiminnassa näkyy nykyisin kylmän sodan ajoilta tuttuja kuvioita. Skandinavian meren kautta kiertävät pitkän toimintamatkan koneet ovat sivunneet Britannian ilmatilaa vuosikymmenien ajan. Neuvostoliiton hajottua venäläiskoneiden toiminta kuitenkin käytännössä loppui. Nyt RAF lähetti kaksi Typhoonia tunnistamaan Tupolev-koneita. Englannin puolustusministeriön julkaisemissa kuvissa näkyy myös kaksi hävittäjää. Ne ovat Milradar-sivun mukaan ilmeisesti Ranskan ilmavoimien Dassault Rafale ja Mirage 2000.
Koneet kiersivät Brittein saaret lännen kautta ja kääntyivät takaisin Englannin kanaalin länsipäässä. Tupolevit palasivat takaisin Pohjois-Venäjälle samaa reittiä Skandinavian kiertäen. BBC:n mukaan viimeisten 12 kuukauden aikana RAF on käynyt tunnistamassa merialueilla venäläiskoneita ainakin kuusi kertaa. NATO-koodilla "Blackjack" tunnettuja Tu-160-pommittajia on operoinut saarivaltion lähistöllä mm. syyskuussa 2015. Sotilasilma-alusten lennot kansainvälisessä ilmatilassa merialueiden yläpuolella ovat sinänsä rutiinitoimintaa. Niillä harjoitutetaan miehistöjä ja kerätään tietoa mm. alueen tutkajärjestelmistä.
Ensilentonsa Tu-160 teki vuonna 1981. Koneiden nykymäärästä ei ole varmuutta, mutta niitä lienee kymmenkunta. Yli kaksinkertaiseen äänennopeuteen kykenevä Tupolev kuljettaa esimerkiksi ydinkärjellä varustettuja risteilyohjuksia. Tu-160:n nelihenkisellä miehistöllä on heittoistuimet. T.T. Päivittynyt 19. helmikuuta: lisätty tieto ranskalaiskoneesta.
|
|||