Rajavartiolaitos osallistuu marraskuun ajan Euroopan rajaturvallisuusviraston Frontexin koordinoimaan ja Italian isännöimään merirajavalvontaoperaatioon Välimerellä. Rajavartiolaitoksen Dornier Do 228 -kone lähti tänään 30. lokakuuta Turusta kohti Italiaa, jonne sen on tarkoitus saapua torstaina. Suomi sai yhdessä muiden maiden kanssa pyynnön koneen lähettämisestä Välimerelle. Syynä olivat Lambedusa-saaren lähistöllä lokakuun alkupuolella tapahtuneet merionnettomuudet. Pelkästään lokakuun aikana noin 350 ihmistä on menehtynyt Italian Lampedusan ja Maltan vesillä. Onnettomuuksissa ovat olleet mukana Afrikasta tulevan laittoman siirtolaisliikenteen usein ylilastatut alukset. "Nopea reagointimme oli mahdollista aikaisemmista operaatioista saamiemme kokemusten perusteella", toteaa Vartiolentolaivueen apulaiskomentaja Matti Lallukka. "Henkilöstön joustamisen ja toisen koneen ansiosta pystymme samaan aikaan suorittamaan valvontalentoja myös kotimaassa", jatkaa Lallukka. Edellisen kerran suomalainen valvontalentokone oli vastaavissa tehtävissä loppukeväästä ja kokonaisuudessaan operaatio on jo kymmenes.
Lue myös:
|
|||