Suomen McDonnel Douglas F/A-18 Hornet ja Saksan Ilmavoiminen Eurofighter Typhoon -hävittäjillä operoidaan yhteistoimintakierroksia Länsi-Suomen ilmatilassa 28. - 29. lokakuuta. Eurofighter on yksi vaihtoehto Suomen HX-hävittäjähankkeessa. Suomi osallistuu yhteistoimintakierroksiin 2–4 F/A-18 Hornet-monitoimihävittäjällä. Saksan ilmavoimat puolestaan osallistuu 2–4 Eurofighter Typhoon -hävittäjällä. Ne ovat tällä hetkellä Viron Ämarin tukikohdassa osana NATO:n Baltic Air Policing -tehtävää Kahdenväliset koulutustapahtumat tukevat kustannustehokkaasti ilmavoimien hävittäjäohjaajakoulutusta ja Suomen puolustuskyvyn kehittämistä. Tavoitteena on kouluttaa hävittäjäohjaajia toimimaan ilmasta ilmaan -tehtävissä erityyppisen kaluston kanssa. Lisäksi tavoitteena on kansainvälisen toiminnan edellyttämien erityispiirteiden harjoitteleminen. Eurofighterit toimivat Viron Ämarin tukikohdasta eivätkä ne suunnitelmallisesti laskeudu Suomeen. Suomesta yhteistoimintakierroksiin osallistuvat hävittäjät operoivat kotitukikohdastaan Rissalasta. Yhteistoimintakierroksien lentotoiminta tapahtuu Länsi-Suomessa sijaitsevilla harjoitusalueilla molempina päivinä kello 12–16. Tarvittaessa, esimerkiksi säätilanteen niin vaatiessa, lentotoiminnassa voidaan käyttää myös muita Suomessa sijaitsevia harjoitusalueita Yhtiestoimintakierroksissa hyödynnetään rajat ylittävää harjoitusyhteistyömuotoa, jossa hävittäjät toimivat kotitukikohdista käsin. Hävittäjät kohtaavat rajatulla harjoitusalueella ja suorittavat ennalta sovitun lentotehtävän. Luonteeltaan toiminta on samantyyppistä kuin viikoittain Suomen, Ruotsin ja Norjan ilmatiloissa pohjoisessa toteutettava Cross Border Training -harjoittelu. Naton Baltiasta toimivien lento-osastojen kanssa tehtävä harjoitusyhteistyö on puolustusministeriön hyväksymän puolustusvoimien vuoden 2015 harjoitussuunnitelman mukaista harjoitustoimintaa. Eurofighter Typhoon on yksi ehdokas Suomen HX-hankkeessa, jolla etsitään seuraajaa nykyiselle hävittäjäkalustolle. Harjoitusten aikana voidaankin myös verrata nykykaluston suorituskykyä Eurofighter Typhooniin. Suomen Ilmavoimat ovat jo aiemmin lentäneet yhteistoimintaharjoituksia Englannin kuninkaalliset ilmavoimien Typhoonien kanssa. Lue myös:
|
|||